• Tuomas Vainionpää: Kasvisruoalla kohti kestävämpää huomista

    Tuomas Vainionpää: Kasvisruoalla kohti kestävämpää huomista

    Koulujen kasvisruokapäivät herättävät kuumia tunteita ja värikästä keskustelua. Sen jälkeen kun Emma Kari teki vuosia sitten aloitteen Helsingin kaupunginvaltuustossa koulujen kasvisruokapäivistä, niin olemme kuullet mitä erikoisimpia puheenvuoroja niitä vastaan. ”Oppilaiden valinnanvapautta loukataan.” ”Mistä kasvavat nuoret saavat proteiininsa?” ”Tämä on ideologista alistamista!” Onpahan keskustelussa kuultu jopa huolta papuja syövien nuorten ilmavaivoista. Fakta on kuitenkin se, että…

  • Sakari Aalto: Automation city tarvitsee tietoverkkoja

    Julkaistu Satakunnan Kansan mielipideosastolla 11.3.2017 Kiinteistön liittymistä kiinteään tietoliikenneverkkoon pidetään lähes yhtä tärkeänä kuin tie- tai vesijohtoliittymää. Asiaan kiinnitti huomiota Paluksen Kalevi Virtanen, joka ihmettelee miksi muiden asennustöiden yhteydessä kaivantoon asenneta myös valokuitua (SK 8.3.2017). Asia on erittäin ajankohtainen, koska kuluvan vuoden aikana Caruna tekee sähköverkon maakaapeliasennuksia laajasti Ulvilassa. Keskustelin sähköasennusten suunnittelijan kanssa ja hän…

  • Sini Solala: Vauhtia Porin omistamien metsien suojeluun

    Sini Solala: Vauhtia Porin omistamien metsien suojeluun

    Hyvä tavoite kaikkiin kuntiin olisi, että niiden metsistä suojeltaisi vähintään kymmenen prosenttia. Porin kaupungin maaomaisuudesta on suojeltu vasta alle kaksi prosenttia. Porin tulisikin ehdottomasti tarttua KuntaMETSOn ja Luontolahjani-kampanjan vielä käyttämättömiin mahdollisuuksiin. Myös kansallispuistoa ja kaupunkipuistoa voisi laajentaa. Mallia voi ottaa Raumalta, jossa kaupunki teki viime vuonna hienon päätöksen rauhoittamalla kansallispuistoon rajautuen 1100 hehtaaria saaristoaan yksityisenä suojelualueena.…

  • Teija Österlund: Miten käy nuoren ammatillisen koulutuksen muutoksissa?

    Teija Österlund: Miten käy nuoren ammatillisen koulutuksen muutoksissa?

    Ennakoidaanko kaupungissamme ammatillisen koulutuksen historialliset muutokset, nuorisotakuun toteutumattomuus sekä ”amis-kampuksen” rahoittaminen? Ammatillisen koulutuksen historiallinen muutos reformi 2018 leikkaa ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa ja siirtää opetuksen painopisteen oppilaitoksista työpaikoille, etä- ja verkossa tapahtuvaan opetukseen oppilaitoksissa tapahtuvan lähiopetuksen sijaan. Tämän muutoksen ohessa voimme todeta, että nykyinen nuorisotakuu alle 25-vuotiaiden työllistyminen, koulutukseen pääseminen ym. tukitoimet eivät toteudu.…

  • Teija Österlund: Miten saamme nuorisotakuun toteutumaan?

    Julkaistu Satakunnan Kansan mielipideosastolla Ammatillisen koulutuksen historiallinen muutos reformi 2018 leikkaa ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa ja siirtää opetuksen painopisteen oppilaitoksista työpaikoille, etä- ja verkossa tapahtuvaan opetukseen oppilaitoksissa tapahtuvan lähiopetuksen sijaan. Tämän muutoksen ohessa voimme todeta, että nykyinen nuorisotakuu alle 25-vuotiaiden työllistyminen, koulutukseen pääseminen ym. tukitoimet eivät toteudu. Satakunnassa 1785 työtöntä nuorta, vähenevät ammatillisen koulutuksen…