Kategoria: Valtuustoaloiteet

  • TIEDOTE: Porin Vihreiden valtuustoryhmä vaatii avoimuutta sisäilmaongelmien suhteen

    TIEDOTE 9.10.2013 (vapaa julkaistavaksi) Porin kaupunginvaltuuston Vihreiden valtuustoryhmä on 9.9.2013 jätetyssä valtuustoaloitteessa edellyttänyt Porin kaupungin käytössä, erityisesti koulu- ja päiväkotikäytössä olevien tilojen sisäilmaongelmien selvittämistä sekä tulosten ja toimenpidesuunnitelmien tiedottamista kaupunginvaltuustolle. Julkisuudessa kaupungin virkamiehet ovat kieltäneet tai vähätelleet sisäilmaongelmien olemassaolon. Näin tapahtui muun muassa Satakunnan Kansan laajassa uutisoinnissa koulutilojen ongelmista elokuussa 2013. Porin kaupunginvaltuuston hyväksymä toimintastrategia…

  • Kiinteistöjen sisäilmaongelmiin puuttuminen

    Valtuustoaloite (09.09.2013): Sisäilmaongelmat ovat yksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Kosteus- ja homevaurioita on myös todettu Porin kaupungin omistamissa ja vuokraamissa kiinteistöissä. Eräinä esimerkkeinä ongelmasta ovat kaupungin omistama Kaarisillan koulun kiinteistö Pormestarinluodossa ja kaupungin vuokraama Herralahden päiväkoti. Eduskunnan tarkastusvaliokunta on antanut laajaan perehtymiseen pohjaavan mietinnön rakennusten kosteus- ja homeongelmista (tarkastusvaliokunnan mietintö 1/2013 vp).

  • 1. ja 2. luokkalaisten koulun alkaminen viimeistään kello 9

    Valtuustoaloite (10.5.2010): Mitä nuoremmista koululaisista on kysymys, sitä tärkeämpää on vuorokausi‑ ja viikkorytmin säännöllisyys. Sitä tärkeämpää on myös, että joku on aamulla lähettämässä pientä koululaista koulutielle. Perheissä joissa molemmat vanhemmat menevät töihin klo 8:ksi tai aiemmin, lapsen pitkät yksinäiset aamut aiheuttavat päänvaivaa ja huolta niin vanhemmille kuin lapselle, joka ei vielä täysin ymmärrä ajan kulua.

  • VALTUUSTOALOITE (31.5.2010): Porin päihdehuollosta..

    VALTUUSTOALOITE (31.5.2010): Vihreiden ja vasemmistoliiton valtuustoryhmät päättivät yhdessä tehdä aloitteen, matalan kynnyksen terveysneuvontapisteen perustamisesta sekä päihdepalveluiden henkilöstön määrän tarkistamisesta.   Porissa huumeiden käyttö on vuosien ajan ollut yleisempää kuin Suomessa keskimäärin ja yleisempää kuin Suomen suurimmissa kaupungeissa keskimäärin.

  • Mia Fagerlund: Valtuustoaloite 28.1.2008

    Ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa paikallistasolla. Porin kaupungin toimissa tulee ottaa tavoitteeksi energian kulutuksen vähentäminen, joukkoliikenteen aseman vahvistaminen sekä työsuhdematkalipun käyttöönotto.