-
Onnittelut vetoomuksen allekirjoittaneille rohkeudesta!
Anne BlandMielipidekirjoitus, Satakunnan Kansa 15.9.2009 Torstaina 10.9.09 yli 200 paikallista päättäjää yli kunta- ja puoluerajojen jättivät Turun kaupunginvaltuutetuille vetoomuksen muuttaa Turun Seudun Vesi Oy:n (TSV) tekopohjavesihanke pintavesihankkeeksi. Tavoitteena on suojella 9.000 vuotta vanha Virttaankankaan arvokas harju ja sen puhdas pohjavesi vielä tuhansiksi vuosiksi eteenpäinkin. Onnittelen ja kiitän kyseisiä valtuutettuja rohkeudesta sekä moraalisesta selkärangasta! EU:n…
-

Aktivointimuotoilua
Heikki RantalaKolumni, Satakunnan Kansa, 9.9.2009 Onko kukaan miettinyt, miten yhdistää luova talous ja pitkäaikaistyöttömän aktivointi? Minä olen, mutta pelkästään tällaisen kysymyksen esittäminen on vaatinut kokemusten keräämistä sieltä sun täältä. Vielä puolitoista vuotta sitten moni vakinaisessa työsuhteessa elävä tuttava haaveili vuorottelu- tai opintovapaasta. Talouskriisin merkki lienee, että tällainen keskustelu tuntuu tyystin loppuneen. Tilalle on…
-
Tosiasioita turkiksista
(Satakunnan Kansa, mielipidekirjoitus 8.9.2009) Suomalaisten turkiskasvattajien mainoskampanja yrittää epätoivon vimmalla parantaa alan mainetta leimaamalla turkisten vastustajat terroristeiksi. Omasta ja tuhansien muiden turkistarhausta vastustavien puolesta voin todeta että tarhauksen vastustaminen mielipidekirjoituksin tms. laillisin ja rauhanomaisin keinoin EI tarkoita turkistarhaiskujen tm. laittoman toiminnan hyväksymistä! Mutta toiminnan tai elinkeinon laillisuus ei automaattisesti oikeuta sitä moraalisesti. Kirjoitankin korjatakseni Turkistarhaajien kampanjassa…
-
Lukijan kommentti/Satakunnan Kansa 3.9.2009
Maria Väkiparta Satakunnan Kansa suitsuttaa 1.9. pääkirjoituksessaan valtiovallan kädenojennusta, jolla kunnille osoitetaan lisärahaa ennen kaikkea investointeihin, joita pääkirjoituksen mukaan kunnissa pitääkin lisätä. ”Käyttömenojen katteet tai karsinnat on tehtävä muuten.” Pääkirjoituksen mukaan kunnat eivät vielä ole tehneet läheskään kaikkeakäyttömenojensa karsimikseksi joten nyt on palkkakustannusten karsimisen ja lomautusten aika. Viisaat investoinnit maksavat epäilemättä itsensä takaisin aikaa…
-

Lukijan kommentti /Satakunnan Kansa 2.9.2009
Tapio Meri SK:n pääkirjoituksessa 31.8.lehti ilmoittautuu lobbaajien joukkoon lisäydinvoiman rakentamisen puolesta. Perusteet lisärakentamiseen ovat kuitenkin katteettomia ja kuvaavat näkymiä vain muutaman ajan päähän. Nykyinen tekniikka on muutaman vuosikymmenen jälkeen auttamattomasti vanhentunutta kun bioenergian uudet jo nyt osittain saatavissa olevat sovellukset ovat käytössä. Pääkirjoitus esittää uusien ydinvoimaloiden varmistavan energian saatavuutta ja hintaa. Todellisuudessa bioenergialla ja…