Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa 7.10.2009
Viime viikot ovat olleet täynnä hyviä uutispäiviä. Palstatilasta ovat kilpailleet Ulvilan surmajuttu, miljonäärin tyttären kidnappausoikeudenkäynti ja vaalirahakohu korruptioepäilyineen.
Yhteistä näille toisistaan riippumattomille tapahtumille on, että kaikissa on kyse valehtelusta.
Ulvilan surmaaja onnistui harhauttamaan poliisia lähes kolmen vuoden ajan. Kidnappaus oli edellyttänyt suunnitelmallista valehtelua ja kaksoiselämän elämistä.
Vaalirahakohu ja korruptioepäilyt poikkeavat henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista, sillä politiikassa valehtelu on sallittua, kunhan valehtelija noudattaa sovittuja sääntöjä.
Esimerkiksi eduskunnan käytössäännöt eivät salli valehtelun kutsumista valehteluksi. Oikeampi termi on muunneltu totuus.
Usein muunneltu totuus muuttuu totuudeksi, kun sitä toistetaan riittävän usein. Toisin sanoen: riittävän sinnikäs ja määrätietoinen valehtelu kannattaa.
Kenen tahansa ei kannata ryhtyä valehtelemaan. Rehellisen ei tarvitse olla älykäs, mutta hyvän valehtelijan ja juonittelijan pitää olla.
Suosittelen kaikille valehtelutaitojaan hioville perusteokseksi Ari Turusen kirjaa: Tosi on! Valheen, vääristelyn ja vilpin historiaa.
Turusen mukaan valehtelu on totta. Ihminen oppii valehtelemaan tietoisesti jo kolmivuotiaana. Jokainen, joka sanoo olevansa rehellinen, todennäköisesti valehtelee.
Harva kuitenkaan myöntää valehtelevansa. Valehtelijaksi kutsuminen on ollut raskas syytös jo rauta-aikana.
Kalevalan ensimmäinen nujakka alkaa valehtelusta. Väinämöinen pillastuu, kun Joukahainen väittää olleensa paikalla kun maailma luotiin.
Kilpalaulannassa Joukahainen ei pärjännyt retorisesti taitavammalle Väinämöiselle. Hankalasta tilanteesta selvitäkseen hän turvautui lahjontaan ja lupasi Väinämöiselle siskonsa Ainon puolisoksi.
Turusen mukaan ihmiset noudattavat samanlaista yhteisökulttuuria kuin apinat. Kun ihmisten organisaatioita tarkastelee alfaurosten ja -naaraiden välisenä kamppailuna, loksahtaa moni pala johtajien käyttäytymisessä kohdalleen.
Silloin tällöin lauman kaksi johtavaa yksilöä ottaa yhteen. Politiikassa sitä nimitetään puheenjohtajakilvaksi.
Valehtelutaidot ja vilppi ovat välttämättömiä kovassa kilpailussa pärjäämiseksi. Yliopistoista vaalitaan myyttiä paikkana, jossa tutkijat ja professorit yli tiederajojen osallistuvat yhteisten ongelmien ratkaisemiseen.
Missään muualla kilpailu ei ole yhtä raadollista kuin yliopistoissa. Rahoittajat suosivat kilpailua. Tätä korostaa virkojen määräaikaisuus ja apurahojen niukkuus.
Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu ottaa kollegoiden tutkimukset kriittiseen tarkasteluun.
Pahimmillaan tiedemaailman armoton kilpailu ruokkii varastamista ja kollegoiden työpanoksen vähättelyä tai mitätöimistä.
Tiedemaailmassa tapahtuvan epäterveen kilpailun kannalta Porin yliopistokeskus on kouluesimerkki. Yliopistokeskuksessa toimivat viiden eri yliopiston yksiköt, jotka tappelevat toistensa kanssa.
Kun yliopistoyksiköiden keskinäiseen mittelöön lisätään yksiköiden sisäinen valtapeli, ovat sellaiset sanat kuten luovuus tai avoin ilmapiiri pelkkiä kuivia vitsejä.
Porin yliopistokeskuksen ongelmia ei pidä ihmetellä. Minkä tahansa organisaation toimivuus on koetuksella, kun ihmiset pakotetaan taistelemaan omasta asemastaan. Tutkijoiden oletetaan kilpailevan. Samalla tutkijoiden oletetaan tekevän yhteistyötä.
Yliopistokeskus voisikin erikoistua valehtelun ja juonittelun tutkimukseen. Tutkimustoiminta olisi luontevaa aloittaa talon sisältä. Aineistoista ei ole pulaa.
Korruptoitunut Väinämöinen ei loppujen lopuksi hyötynyt lahjuksesta. Aino hukuttautui, sillä hän ei halunnut vaimoksi vanhalle Väinämöiselle.