Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa 23.9.2009
Tiesittekö, että matka Yyteristä Satakunnan keskussairaalaan kestää viisi minuuttia jos nopeutta on 180 kilometriä tunnissa? Totesin asian viime lauantaina.
Kenenkään ei tässä tapauksessa tule huolestua tieliikenteessä kaahaamisesta. Kellotin ajan lentäessäni Yyterin hiekkarannan yläpuolelta Porin lentokentän kiitotielle 12, joka on Satakunnan keskussairaalan vieressä.
Matka olisi taittunut nopeamminkin. Lentokone oli Länsilentäjien ultrakevyt FK9 Mark IV. Kyseinen ultra lentäisi 230 kilometriä tunnissa, mutta ei autollakaan ajeta kaasu pohjassa.
Yyterin hiekkaranta oli jo autio ihmisistä. Luulin ensin, että jokunen surffaaja purjehtii tuulessa, mutta ne olivatkin ilmeisesti liitovarjoja. Tuulivoimalat näkyvät hyvin ilmasta. Ihmettelin myös ruoppaustyötä. Ilmasta katsottuna laaja alue merestä oli värjäytynyt savesta ruskeaksi.
Yyterin yläpuolelta Porin lentokenttä on erottuva maamerkki, joka näyttää olevan käsivarren mitan päässä. Eikä se oikeastikaan kovin kaukana ole. Tämä tuli todetuksi pakkolaskua simuloitaessa.
Yyterin päällä korkeus neljään tuhanteen jalkaan, sitten moottori tyhjäkäynnille. FK9:n liito-ominaisuudet ovat sen verran hyvät, että se olisi liitänyt Yyteristä ilman moottoria Friitalaan asti.
Viime syksynä kävin kuntavaalit vihreiden ehdokkaana. Minulle on kerrottu, että moottorilento on metelöivää ympäristöporsastelua. Mitenkäs sellainen sopii vihreään arvomaailmaan? Mikäs vihreä sinä olet? Tekovihreä?
Viehättäviä kysymyksiä. Tällaiset kysymykset pitävät sisällään ajatuksen, että vihreyteen kuuluu jonkinlainen poikkeuksellinen elämäntavallinen askeettisuus ja nuhteettomuus.
Nuhteettomuus pitääkin paikkansa, mikäli nuhteettomuudella tarkoitetaan osattomuutta käsillä olevassa vaalirahakohussa tai vihreiden puuttumista esimerkiksi porilaiseen korruptoituneeseen virkanimitysmenettelyyn.
Paradoksiksi nimitetään näennäisesti loogista väitettä, joka johtaa järjenvastaiseen tilanteeseen tai loogiseen ristiriitaan. Paradoksiksi nimitetään myös epäloogiselta näyttävää väitettä, joka kuitenkin ilmentää jotakin todeksi koettua.
Minulla on ollut tapana vastata, että ilmailuharrastus sopii vihreään arvomaailmaan varsin saumattomasti. Lentokoneessa on potkuri ihan niin kuin tuulivoimalassakin.
Ilmailuharrastus on avannut aivan uuden maailman, joka – paradoksaalista kyllä – tuntuu liittyvän vähintään yhtä paljon muuhun kuin itse lentämiseen.
Moni on varmasti ihastellut Richard Bachin – lentäjän – kirjoittamaa kirjaa Lokki Joonatan. Minäkin olen ihastellut. Luulin aikaisemmin, että Lokki Joonatan on jonkinlainen metafora. Purjelentokurssia käydessäni huomasin, että kirjassa kuvatut tuntemukset ovatkin todellisia.
Lokki Joonatan on kovin ihmisen kaltainen lokki. Tämä johtuu varmaan siitä, että kirja on lentävän ihmisen kirjoittama.
Lentäminen on tarjonnut myös vaikuttavimmat luontokokemukset.
Lentämisen kokemus on tunteena sanoin kuvaamaton, maisemat ovat hienoja, mutta ilmakehän ilmiöt ovat mystisiä.
Ilma voi olla pehmeää kuin aineeton pumpuli. Ilmakehä voi myös päästää irti kaikki näkymättömät tuhon voimat.
Lisää paradokseja: Ilmailuliiton mukaan ilmailu on yhdessä asiassa edelläkävijä: ympäristöasioissa. Lentokoneet ovat lähes 100-prosenttisesti kierrätettäviä.
Sopivasti huollettuna lentokoneet ovat lähes ikuisia. Jos jotain osaa ei enää saa käyttää, se lähetetään pääsääntöisesti takaisin osan valmistajalle.
Ikuisuudessa on ongelmansa. Jos autoista pidettäisiin yhtä tarkkaa huolta kuin lentokoneista, ajaisimme edelleen 1910-luvun autoilla.
Omasta autosta luovun heti kun siihen on mahdollisuus. Lentämisestä luopuminen olisi sama kuin luopuminen ihmiskunnan historian mittaisen unelman todeksi elämisestä.