Kategoria: Yleinen
-
Kaupunkiseutujen Satakunta
Timo AroYliöartikkeli, Satakunnan Kansa 28.6.2009 Satakunta on murentunut reunoiltaan vuosikymmeniä. Supistuminen jatkuu edelleen, kunta kunnalta, päätös päätökseltä. Heikkenemistä on vauhdittanut aitojen yhteisten tavoitteiden puuttuminen ja krooninen eripuraisuus. Satakunnasta ei tule millään ilveellä enää yhtenäistä ja eheää aluetta. Vaihtoehdot ovat jatkaa nykyistä hidasta ja repivää maakunnallisen näivettymisen tietä tai keskittyä uuden ja paremman Satakunnan luomiseen. Uusi…
-

Pendolinotta Poriin
Politiikka Heikki RantalaKolumni, Satakunnan Kansa, 3.6.2009 Fyysinen liike ja maisemien vaihtuminen liikuttaa myös ajatuksia. Niin tälläkin kertaa. Juoni tähän kolumniin syntyi viime perjantaina pendolinossa Helsingistä Lahteen. Tajusin, että olen viimeksi matkustanut Suomessa yli 200 kilometriä tunnissa kulkevassa junassa noin viisi vuotta sitten Helsingin ja Tampereen välillä. Muutin viisi vuotta sitten Tampereelta Porin kupeeseen Ulvilaan. Elämä…
-

Satamasyndrooma
Tapio Meri Mielipidekirjoitus, Satakunnan Kansa, 30.5.2009 Porin ja Rauman satamat jatkavat keskinäistä kilpailuaan toki käyttämättä kyseistä sanaa. Rauma sai hiljan ympäristöluvan, joka oikeuttaa mm. tuhoamaan Petäjäksen ikiaikaisia kallioita. Satamaa havitellaan laajennettavaksi samaan aikaan kun pitäisi hakea yhteistyötä naapurikaupungin kanssa. Rauman satama on elänyt pitkälle paperi- ja selluloosatuotteiden viennillä ja tuonnilla sekä niiden valmistukseen tarvittavilla raaka-aineilla.…
-
Aro tarttuu valtuuston varapuheenjohtajuuteen
TIEDOTE (2.6.2009) Noormarkun ja Porin 1. yhteisvaltuuston kokouksessa 1.6.2009 todettiin uuden valtuuston ja lautakuntien kokoonpano sekä puheenjohtajisto. Porin KV:n istuva 2. VPJ, Porin seudun vihreiden PJ Maria Väkiparta luovutti varapuheenjohtajan nuijan kokouksessa valtuutettu Timo Arolle (vihr). Väkiparta jatkaa vihreiden valtuustoryhmämme vpj:na 2009-2010 ja pj:na 2011-2012, WinNovan (Länsirannikon Koulutus Oy) hallituksessa sekä Posevin pj:na.– Työssäkäyvälle kahden…
-
Adoptiolaki ensimmäinen askel oikeaan suuntaan
Satakunnan Kansa, mielipidekirjoitus 25.5.2009 Eduskunta hyväksyi 15.5. perheen sisäisen adoptio-oikeuden homo- ja lesbopareille äänin 108-29 (poissa 61). Vaikka lain keskeisenä tavoitteena on parantaa rekisteröityjen parien perheissä elävien lasten oikeudellista asemaa, taisi moni kansanedustaja äänestäessään ottaa kantaa homo- ja lesboparien asemaan.Lakia vastustaneet kansanedustajat vetosivat mm. siihen, että homo- ja lesboparien lapset joutuvat ”normaalien” perheiden lapsia herkemmin…
