Kategoria: Mielipidekirjoituksia
-
Eeva Sinerjoki: Miksi pyrkiä kuntapolitiikkaan?
Julkaistu Satakunnan Kansan mielipideosastolla 22.2.2017 Kuntavaalit eivät yleensä herätä kovin suuria intohimoja ja äänestysprosentti jää harmittavan alas. Mielipidepalstojen perusteella ei laimeus suinkaan johdu mielipiteiden puutteesta. Sananikkareiden joukossa olisi useampi varteenotettava ehdokas, kunhan vain heidät saisi vakuutettua omista kyvyistään. Kuntavaaleissa päätetään, kenen käsissä päätöksenteko kotikunnassasi seuraavat neljä vuotta lepää. Kyseessä ei ole pikkuvaali, siksi päätin osallistua…
-
Henry Merimaa: Porin ansaitsee elävän keskustan
Julkaisu Satakunnan Kansan mielipideosastolla 16.2.2017. Keskustan autioituminen on havaittu. Porissa puhutaan torin elävöittämisestä ja liikepaikkojen tyhjentymisestä. Kyse on laajemmasta kaupunkirakenteen muutoksesta, joka vaatii meiltä uudenlaisia ratkaisuja. Torit ja aukiot kuuluvat kaupunkiin, niillä on ollut erilaisia käyttötarkoituksia ja ne ovat kaupunkikuvallisesti tärkeitä paikkoja. Porissakin tori on toiminut perinteisenä kauppapaikkana ja se veti kaupunkilaisia ja muualta tulleita…
-
Sini Solala: On ilmastotekojen aika
Julkaistu Satakunnan Kansassa 16.1.2017 Ilmasto lämpenee. Enää ei voi hiihtää ja rakentaa lumilinnoja kuten lapsuudessa. Paljon pahempaa ja peruuttamatonta on luvassa, ellei ratkaiseviin toimiin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ryhdytä heti. Pohjoisten lajien sukupuuttoja, aavikoitumista, jäätiköiden sulamista, tulvia, lämpenemistä edelleen kiihdyttävän metaanin vapautumista, merivirtojen muutoksia ja säiden ääri-ilmiöitä. Uhka on todellinen. Paras keino hillitä ilmastonmuutosta on päästöjen rajoittaminen…
-
Henry Merimaa: Korjaus vai purku – mikä on rakennusten käyttöikä?
Ikkunastani pilkottaa korttelin toisella puolella olevan ruotsinkielisen vanhainkodin tiilipäät ja vanhan osan aumakatto. Näen myös tontin puustoa ja lipputangon, siitä saan tiedon liputuspäivästä nostaessani aamulla rullaverhoa. Vanhainkotia hallinnoiva Svenska Kulturfonden i Björneborg on tehnyt päätöksen purkaa 1970-luvulla rakennettu tiilirakennus uuden puukerrostalon tieltä. Arkkitehti Küttnerin suunnittelema talo on miellyttänyt silmääni, siinä on rakenteellisia ja esteettisiä arvoja,…
-
Tapio Meri: Miksi rakennuslupa tuhkanpesulaitokselle?
Julkaistu Satakunnan Kansassa 23.11.2016 Paljon puhetta ja huolta aiheuttava Ekokem-Palvelu Oy:n (Ekokem) kaavailema Mäntyluodon teollisuusjätekeskuksen laajennuksen nykyvaihe herättää epäilyksiä mikä on lopullinen laajennuksen ratkaisu. 16.11. oli Porin ympäristölautakunnalla päätettävänä rakennusluvan myöntäminen alueelle yhtenä osana ympäristövaikutusten arviointiprosessissa olleesta tuhkanpesulaitoksesta. Ehdotin hankkeen panemista pöydälle, jolloin päätöksestä jouduttiin äänestämään ja lupa myönnettiin äänin 11-2. Paraikaa on Aluehallintovirastossa (Avi)…