Kolumni, Satakunnan Kansa, 3.6.2009
Fyysinen liike ja maisemien vaihtuminen liikuttaa myös ajatuksia. Niin tälläkin kertaa. Juoni tähän kolumniin syntyi viime perjantaina pendolinossa Helsingistä Lahteen.
Tajusin, että olen viimeksi matkustanut Suomessa yli 200 kilometriä tunnissa kulkevassa junassa noin viisi vuotta sitten Helsingin ja Tampereen välillä.
Muutin viisi vuotta sitten Tampereelta Porin kupeeseen Ulvilaan. Elämä Satakunnassa on aiheuttanut fyysis-henkistä metsittymistä. Olin jo unohtanut, kuinka vaivatonta keskusta-asuminen ja kaupunkien keskustojen välinen nopea junaliikenne voi olla.
Onneksi olen siten etuoikeutettu, että pystyn yhdistämään urbaanin city-elämän pääkaupunkiseudun imussa ja kiireettömän vapaa-ajan asumisen Ulvilassa. Suosittelen lämpimästi tällaista elämäntapaa. Satakunnassa on edullista asua ja harrastaa vapaa-aikaa.
Satakunnan kannalta huolestuttavaa tällaisessa asetelmassa on, että Satakunta on yhtä kuin dynaamisen vastakohta. Draivi täytyy hakea muualta.
Olin reilut kaksi viikkoa sitten Porin seudun vihreiden puoluekokousedustajana Jyväskylässä. Löytyikö kokouksesta draivia?
Kyllä löytyi, kiitos kysymästä.
Mieleen jäi erityisesti Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden lehtorin Jukka Ammondtin esittämä sitaatti Norman Mailerilta: ”Sinun on joko muututtava tai maksettava enemmän siitä että pysyt samanlaisena.”
Poliittiseen puhuntaan oli tullut draivia jo ennen puoluekokousta: Vihreä lanka oli julkaissut juuri kokouksen alla ”vihreän hevonpaskabingon”.
Vihreä lanka on lehti, jota kovan linjan vihreät lukevat päreenvalossa ja järsivät luomuporkkanoita. Vanhimmat sotaratsut muistelevat samalla ainoaa maaseuturetkeään Koijärvelle.
Vihreässä hevonpaskabingossa on viisi riviä ja saraketta. Kun puoluekokousedustaja kuulee bingossa esiintyvän sanan, se ruksataan yli. Kun viiden sarja tulee täyteen, pyydetään puheenvuoroa, jossa tähdennetään kestävän kehityksen merkitystä vihreässä taloudessa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Tässä näytteitä vihreästä hevonpaskabingosta selityksineen.
Kansanäänestys: Jos on tarvis puhua demokratiasta, kannattaa aina mainita kansanäänestys.
Kokonaisratkaisu: Kätevä tapa muovata ongelmat niin suuriksi, ettei niiden ratkaisemiseksi oikeastaan voi esittää mitään konkreettista keinoa.
Lähiruoka: 800 tapaa syödä perunaa ympäri vuoden.
Monimuotoisuus: Termi, jota käyttävät ihmiset, jotka eivät tunne yhtään lintua.
Perustulo: Tämän vihreä sanoo aina, kun pitää puhua sosiaalipolitiikasta.
Poliittinen tahtotila: Kun on pakko tehdä jotakin, mutta ei tiedä mitä.
Vaihtoehtoinen: Mikä tahansa jotenkin outo. Lupaava tulevaisuus takanaan.
Viherelvytys: Sana peittää kätevästi sen, että ei oikeastaan tiedä taloudesta mitään.
Missä tässä on se draivi? Siinä, että on olemassa puolue, joka uskaltaa yrittää kääntää jäsentensä ja kannattajiensa arvomaailman päälaelleen. Muutos edellyttää omien arvojen ja lähtökohtien jatkuvaa kyseenalaistamista.
Miten tällainen poliittinen itseironia ja poikkitaiteellinen keskustelu toimii Satakunnassa? Ei mitenkään. Vihreistä kyllä löytyy valmiutta ja potentiaalia, mutta jos poliittisella kentällä ei ole ketään kenenkä kanssa keskustella, on tulos moniääninen yksinpuhelu.
Lauantaina Ulvilassa odotti tuore Satakunnan Viikko. Päätoimittaja Kim Huovinlahti ehdottaa, että Satakunnan brändi voisi olla, että Satakuntaa ei tunnettaisi mistään, paitsi että Satakunta tunnettaisiin kateellisista ihmisistä, joiden vuoksi kaikki myönteinenkin yrittäminen pitää salata.
Luen mielelläni ilmaisjakeluita, mutta en haluaisi päästää ilmoille masentunutta tuskan parahdusta lehteä lukiessani.
Näköjään Satakuntaa pitäisi pystyä kehittämään siten, että mikään ei muutu. Kuinka kova hinta samanlaisena pysymisestä ollaan valmiita maksamaan?