SK:n tekstaripalstalla kyseltiin miten puolueet ovat huomioineet yli 65-vuotiaat äänestäjät. Kysymys on aiheellinen, koska keskustelu vanhusväestön asemasta on vilkasta ja varsinkin vanhojen hoitotarpeet lisääntyvät iän myötä. Se vaatii yhteiskunnallisia, kestäviä ratkaisuja, joissa ihmisten huomioiminen ja arvostavuus otetaan itsestään selväksi lähtökohdaksi.
Vanhusväestön edunvalvonta ei ole oikeastaan kenenkään hallussa. Ikään kuin heille ei kuuluisi normaalit yhteiskunnalliset oikeudet. Vanhusten osallisuutta heitä koskeviin päätöksiin hoidetaan mielestäni toissijaisin ratkaisuin. Eläkeläisjärjestöt, vanhusneuvostot ja muut toimijat ovat enemmän neuvoa-antavia tahoja kuin päätöksentekoon osallistuvia. Pikaisesti pitäisi saada vanhusasioiden viralliseksi puolestapuhujaksi vanhusasiavaltuutettu, joka on perehtynyt heidän asioihinsa ja puolustaa ikäihmisten asemaa yhteiskunnassa.
Vanhoissa ihmisissä on samanlaista moninaisuutta kuten muissakin väestön osissa. On terveitä, raihnaisia, hyvin toimeentulevia, köyhiä, aktiivisia ja vetäytyviä. Kuitenkin kuva vanhoista muodostuu suurelta osin stereotypioiden perusteella. Tämä johtuu mielestäni hyväksytystä käsityksestä, että siirtyessään työelämästä eläkkeelle ihminen samalla luopuu osallisuudestaan yhteiskunnan kehittämiseen. Vanhat maksavat merkittävästi veroja ja osallistuvat harkittuun kuluttamiseen. Heillä on paljon osaamista ja näkemystä, joka jää käyttämättä työelämän jälkeen. Aktiiviset vanhat löytävät väyliä oman hyvinvointinsa ylläpitoon. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että yhteiskunnallisten toimien ja asenneilmapiirin voimalla heidät siirretään sivuraiteelle.
Katselin vuosia vaimoni kanssa omien vanhempiemme vanhenemista ja sen vaatimia ratkaisuja. He asuivat kodeissaan niin pitkään kuin se järkevästi oli mahdollista, appiukko kuolemaansa asti kotipalvelun avulla. Anoppi siirtyi tehostettuun palveluasumiseen kun yksin kotona asuminen ei enää ollut turvallista. Äidilläni oli aikanaan mahdollisuus valita itsenäisen palveluasumisen muoto, nyt sellaiseen pääseminen taitaa olla mahdotonta.
Mielestäni suomalainen vanhuksia koskevat näkemykset ovat liian yksiviivaisia. Pahiten tämä tulee esiin vanhusten hoitamisen ja asumisen ratkaisuissa.Pitäisi siirtyä tuottamaan terveyshyötyä ja sosiaalista hyvinvointia sen sijaan, että mitataan suoritteita. Niukka talous tietysti asettaa paljon vaatimuksia, mutta pelkästään niiden perusteella toimiminen ajaa kotihoidossa tilanteisiin, joissa yksin olevat vanhukset jätetään heitteille ja rikotaan jopa lakia.
Yhteisöllisen asumisen muoto pitäisi tunnustaa ja mahdollistaa inhimillisenä osana vanhojen asumisratkaisuissa. Myös eri ikäryhmiä yhdistävää asumista pitäisi kehittää. Näillä saataisiin osaltaan ehkäistyä yksinäisyyteen ajautumista. Asumistukijärjestelmän ja lääkekorvauksien kokonaisvaltainen kehittäminen samoin kuin riittävä perustulo poistaa vanhusten köyhyyttä. Olen huomannut että viimevaiheessa vanha ihminen mielellään valitsee kotona asumisen, koska vaihtoehtoja ei ole tai niistä ei enää saada selvyyttä. Siksi omakohtaisia ratkaisuja olisi hyvä kartoittaa jo hyvissä ajoin.
Vastaus alun kysymykseen kuuluukin – kyllä vanhoja ihmisiä tarvitaan niin työelämässä kuin yhteiskunnan päätöksenteossa. He ovat edelleenkin täysivaltaisia toimijoita.
Henry Merimaa 68v.
varavaltuutettu (vihr.)
eduskuntavaaliehdokas