SK (17.6) toteaa heti ykkössivullaan mielipiteenään ”yllättävän” uutisen: tuulivoimaloista syntyvät äänet ovat samaa tasoa kuin normaali kaupunkiympäristön äänet.
Kenet tämä nyt sitten oikein yllätti? Nekö ihmiset, jotka lähtivät perussuomalaisten työmiehen keksimään salajuoneen räjähtävistä lepakoista ja infraäänten tuhoisista vaikutuksista? Sekö lehdistön osa, joka yritti palstojensa täytteenä syöttää lukijakunnalleen tutkimatonta faktaa tosiasiana?
Mikä asia seuraavaksi nousee tuulivoiman ”vastustajille” voimakkaammin esiin? (Haluan todeta, että ne kaikki keskustelut jotka olen kuullut alkavat pääasiassa sanoilla: ”Minulla ei ole mitään tuulivoimaa vastaan, mutta…”) Tästä jo Ahlaisten kesäasukas Kai Myrberg tarjosi esimakua. Hän totesi infraäänen olevan vaikea fyysinen kysymys. Pitää siis löytää uusi ase, ja todellakin, sehän on mekaaninen melu. Hänen mukaansa tuulivoimalan ääni kuuluu sisälle asuntoihin (pitäisi ilmeisesti olla joihinkin asuntoihin?). Myrbergin mukaan myös tuulesta temmattu, ei faktoihin perustuva. Porin kaupunginvaltuuston kahden kilometrin etäisyysraja on pidettävä voimassa.
Alkaa näytelmän seuraava vaihe. Tuulivoimaloiden lähialueilla asuvat alkavat vaatia tarkkoja mittaustuloksia. Yksi taho vaatii kuntaa mittaamaan äänitasoja tietyn toimittajan kanssa. Kunta on ehkä teettänyt mittaukset ”väärällä” toimistolla, oikeampi on tahon oma ehdokas. Tuulivoimaloiden tekijää vaaditaan uusimaan tuloksensa, mutta hyväksytään vain asukkaiden valitseman laitoksen tulokset. Kun vielä mittaus tapahtuu eri päivinä ja eri olosuhteissa, tuloksena on loistava aineisto aloittaa väittely, ken on oikeassa.
Totean tuulivoiman ystävänä ymmärtäväni tuulivoimaloiden olevan joillekin ihmisille ehkä suurikin ongelma. Totean myös tuulivoiman nopeasti tuoneen uudistuvaa energiaa maamme talouteen. Totean myös, etten itsekään pidä kaikesta mitä lähiseudullani puuhataan: en edes Yyterin laiturihankkeesta, en Ekokemin tuhkanpesulaitoksesta – ja niin edelleen.
Kuva: Pexel