SK (18.5.2010):
Julkinen keskustelu maahanmuuttopolitiikasta ja maahanmuuttajista käy kiihkeänä. Maahanmuuttajista on tullut taantuman sijaiskärsijöitä, tai kirjailija Jyrki Kiiskisen sanoin ”mörkö, joka vie meiltä työpaikat, toimeentulotuet, asunnot, suomalaisen kulttuurin ja tietysti naiset”. Se, mikä oli aikaisemmin pienen perussuomalaisen piirin lietsomaa mörköpolitiikkaa, on nyt osa valtavirtaa jopa ”vanhoissa puolueissa”.
Maahanmuuttajiin kohdistuvat epäilyt muistuttavat 1900-luvun vaihteen kaupunkiporvariston asenteita tavallisen rahvaan muuttoja kohtaan. Kaupunkien eliitti vastusti tuolloin kaikin tavoin epäsiveellisinä, levottomina ja sosiaalisena pohjasakkana pidetyn rahvaan hakeutumista kaupunkeihin. Mitä kauempaa ja vaikeimmista oloista maahanmuuttaja tänä päivänä tulee, sitä torjuvammin häneen suhtaudutaan.
Tämän päivän populismin kukkasia ovat työperusteisen maahanmuuton ja 300 000 työttömän esittäminen toistensa vaihtoehtoina. Se on yhtä kyseenalaista politiikkaa kuin SAK:n taannoinen uhkakuvien maalailu 400 000 virolaisen hakeutumisesta Suomen työmarkkinoille.
Työperusteisen maahanmuuton kritiikissä toistuvat usein samat asiat: oman maan työttömien ensisijaisuus, huoli työehtojen polkemisesta ja pelko niin sanottujen kaksien työmarkkinojen syntymisestä.
Yleisin hokema on, että maahanmuuttajat vievät suomalaisten työt, minkä vuoksi ”taantuman oloissa ei ole syytä kasvattaa työperäistä maahanmuuttoa” (Krista Kiuru SK 30.4.) Mutta mitkä ovat ne työt, jotka suomalaisilta sitten ollaan viemässä?
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on jo nyt useita ammattiryhmiä, jotka ovat riippuvaisia maahanmuuttajien työpanoksesta: bussi- ja taksikuskit, siistijät, postinkäsittelijät, pikaruokapaikkojen työntekijät ja monet palvelualan ammatit. Kaikki ammatteja, joihin on pääkaupunkiseudulla jo pitkään ollut vaikea saada riittävästi suomalaisia työntekijöitä.
Ulkomaalaistaustaiset työntekijät työskentelevät nimenomaan sellaisilla aloilla ja ammateissa, joihin suomalainen työnhakija ei syystä tai toisesta ole halukas tarttumaan. Ja se, mitä Helsingissä tapahtuu nyt, on arkipäivää vähän myöhemmin muualla Suomessa.
Mitä tulee Satakuntaan, huoli työperusteisen tai humanitaarisen maahanmuuton invaasiosta vaikuttaa vahvasti liioitellulta. Ulkomaalaisten osuus väestöstä on Satakunnassa 1,2 %. Osuus on toiseksi alhaisin Etelä-Pohjanmaan jälkeen.
Työmarkkinoiden numeeriset faktat kertovat olennaisen.
Satakunnassa poistuu lähivuosina työmarkkinoilta vuosittain noin 2 000 henkilöä enemmän kuin sinne on tulijoita. Poistuma vastaa Jämijärven kunnan väkilukua vuodessa. Suurin poistuma kohdistuu teollisuuden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden töihin. Esimerkiksi teollisuuden toimialoilta poistuu vuodessa 600-700 henkilöä ja terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluista noin 500 henkilöä joka ainoa vuosi 2010-luvun aikana. Työmarkkinoille tulevat nuoret eivät riitä paikkaaman kuilua. Sama koskee kuntien työvoiman saantia. Esimerkiksi Kuntien eläkevakuutus on arvioinut, että eläkkeelle siirtyy vuoteen 2025 mennessä noin puolet kunta-alan henkilöstöstä.
Työvoiman poistuma on alalla kuin alalla suurempi kuin tuleva työvoiman tarjonta. Työperusteinen maahanmuutto ei ole jatkossa vaihtoehto, vaan yhä useammalla alalla välttämättömyys. Työperäinen maahanmuutto ei ratkaise ikääntymisen mukanaan tuomaa työvoiman tarvetta, vaikka maahanmuuttajien määrä kasvaisi nykyisestä merkittävästi.
Sen sijaan pelko työehtojen polkemisesta on vakava ja perusteltu, ja siitä on runsaasti vakavaa näyttöä. Maahanmuuttajat – kuten harva muukaan ryhmä työmarkkinoilla – eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan joukko erilaisia yksilöitä. Sama koskee työnantajia.
Mitä tulee pelkoon kahden kerroksen työmarkkinoista, ne ovat nähdäksemme jo pitkään olleet arkipäivää omilla työmarkkinoillamme: meillä on esimerkiksi vakituisessa kokoaikaisessa työsuhteessa olevia ja toisaalta kasvava joukko erilaisissa pätkä- ja osa-aikatöissä olevia. Sama työperustainen kastijako ilmenee yhtäältä ansioturvaa saavien ja toisaalta peruspäivärahalla kitkuttavien työnhakijoiden välillä.
Kun työperusteisen maahanmuuton estämistä tai vähentämistä vaaditaan, käydään taistelua tuulimyllyjä vastaan. Suomi on yhtenä EU:n 27 jäsenmaasta sitoutunut muun muassa työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen, tutkintojen harmonisointiin, opiskelija- ja tutkijavaihdon lisäämiseen jne. Homma ei voi mennä niin, että me suomalaiset saamme nauttia vapaasta työnteosta, matkustelusta ja oleskelusta missä ja milloin tahansa, ja samanaikaisesti suljemme rajamme epätoivottavilta muuttajilta. Siihen maailmaan ei ole enää paluuta, vaan työperusteinen maahanmuutto on niin tämän päivän kuin varsinkin huomisen realismia.
Timo Aro on porilainen VTT ja kaupunginvaltuuston II vpj.(vihr.)
Maija Saari on porilainen YTM