Heikki Rantala
tutkija, heikki.rantala@dnainternet.net
Kolumni, Satakunnan Kansa 24.2.2010
Tapasin henkilön, joka kertoi saaneensa kuolemantuomion. Hänellä oli todettu syöpä. Muutaman muun vakavan sairauden ohella. Kohtaaminen kuolemaantuomitun kanssa tapahtui Pikonlinnan sairaalaassa Kangasalla.
Työskentelin 1980-luvun lopussa tuoreena ylioppilaana vajaan vuoden sairaala-apulaisena sädehoitopoliklinikalla. Työnkuvaani kuului muun muassa syövän sädehoitoon käytetyn kobolttikanuunan käytössä avustaminen.
Työn ikäviin puoliin kuului, että kun tutustuin mukaviin ihmisiin, sain monessa tapauksessa lukea heistä lehdestä. Muistelen, että jonakin päivänä Aamulehden kuolinilmoituksissa oli kuusi tuttua nimeä.
Parikymppisenä luin aamun lehdestä ensimmäisenä kuolinilmoitukset.
Kuolemaantuomittu kertoi, että sairastuttuaan hän oli päättänyt ryhtyä elämään täyttä elämää. Ymmärrettävä päätös sellaisessa tilanteessa.
Elämänmuutos oli tarkoittanut ennen kaikkea hyvien välien ylläpitämistä lähimmäisiin ja tuttaviin. Häneltä opin, että jos ongelmat ovat pelkästään taloudellisia, ovat asiat todella hyvin. Toki hän oli myös ryhtynyt toimiin turvatakseen perheensä toimeentulon.
Hän oli ryhtynyt mahdollisuuksiensa mukaan matkustelemaan jotta ehtisi nähdä ja kokea maailmaa.
Tätä hyvää ja mielekästä elämää oli jatkunut yhtä soittoa kolmekymmentä vuotta. Hän oli aloittanut 1950-luvulla, jolloin oli ensimmäisen kerran sairastunut vakavasti.
Kuolemaantuomittu saapui sädehoitopoliklinikalle tarkastukseen hyväntuulisena ja hyvin ruskettuneena. Lento Suomeen oli laskeutunut edellisenä päivänä. Muutaman viikon kuluttua maailma kutsuisi taas. Eläkeläisellä oli aikaa nauttia täyden työelämän hedelmistä.
Aapelin kirjassa Siunattu hulluus Ana kysäisee Vilippukselta, että oletko koskaan nähnyt oikein viisasta miestä?
En ole koskaan nähnyt oikein viisasta miestä, mutta olen tavannut henkilön, joka on pelkällä elämäniloisella olemuksellaan onnistunut tekemään lähtemättömän vaikutuksen. Hyvä tyyppi, kuten on tapana sanoa.
Moni on varmasti huomannut, mikä merkitys hyvillä tyypeillä, hyvällä ilmapiirillä ja yhteisöllisyydellä on kaikkien hyvinvoinnille.
Huomaan ajattelevani tätä ruumillisesti rujoa mutta henkisesti kävelevää myönteisyyden ilmentymää yhä useammin ja useammin. Tähän on syynä, että tuttavapiiristä kuuluu tiheneviä signaaleja henkisestä pahoinvoinnista ja sairastumisista.
Työpaikkakiusaaminen ja henkinen väkivalta tuntuvat leviävän kuin syöpä. Tilastojen mukaan ihmiset syövät masennuslääkkeitä kuin leipää.
Olen muutaman vuoden harrastanut ilmailua. Lentäminen tarjoaa loputtoman joukon esimerkkejä ja vertailukohtia mihinkä tahansa elämänalueeseen. Ei ole olemassa toista lajia, jossa kaikenkattava byrokraattinen sääntely yhdistyy uskomattomaan vapauden tunteeseen.
Esimerkiksi lentoonlähtö purjelentokoneella ei yksinkertaisesti onnistu ominpäin, se on tiimityötä. Tarvitaan vähintään yksi avustaja ja hinauskone lentäjineen kiskaisemaan pursikone pilotteineen taivaalle.
Ilmassa pysytään nousevien ilmavirtausten eli termiikkien avulla. Termiikissä lentäminen on kuin ajaisi autolla liikenneympyrään ja pyörisi peräjälkeen kymmeniä kierroksia. Pyörimisen aikana termiikki nostaa konetta ylöspäin.
Ilmakehässä on luonnonlakien mukaan myös alaspäin vieviä virtauksia. Niistä selviää, kun käyttää hyväkseen nostavia virtauksia. Laskevista virtauksista pitää lentää vauhdilla pois ja etsiä nostoja.
Ihmisyhteisöihin pätee sama logiikka kuin purjelentokoneen ohjaamiseen. Pitää jäädä pyörimään ja hengailemaan sinne, missä on hyviä tyyppejä ja mistä löytää nostetta.
Ihmisyhteisöissä on myös alaspäin vieviä ja nujertavia henkilöitä. Heistä kannattaa hankkiutua eroon lisäämällä omaa vauhtiaan kohti hyvien tyyppien joukkoa.