Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa 26.8.2009
Olen ollut pitkään mukana erilaisessa yhdistystoiminnassa. Suomen kovaksikeitetyimmät rähinöitsijät olen löytänyt ystävyysseuroista. Reipas nujakointi osataan näköjään SOS-lapsikylän lastensuojelutyössäkin. Kolmatta sektoria, eli yhdistystoimintaa, kuitenkin tarvitaan. Yhdistystoiminnassa voi nimittäin hankkia kokemusta vaikkapa poliitikon uraa ajatellen. Seuraavassa muutamia kokemuksiini ja havaintoihini perustuvia neuvoja jokaiselle, joka haluaa pätevöityä kansalaisaktiivisuuden ja yhdistystoiminnan saralla.
Suosittelen perusteokseksi Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat -kirjaa. Sen Suomalaisuuden liittoa käsittelevässä luvussa on pätevästi kuvattu, kuinka yhdistystoiminnassa kävellään valmiiseen pöytään. Heikinheimon mukaan uuden yhdistyksen perustamisessa ei ole mitään järkeä. Pitää kaapata toimiva yhdistys, jolla on omaisuutta, oma huoneisto, valtionapua ja toimihenkilöitä.
Yhdistyksen jäseniksi hankitaan riittävä määrä samanmielisiä, jotka pakotetaan tulemaan yhdistyksen kokoukseen ja äänestämään ennalta määrätyn taktiikan mukaan sovittuja ehdokkaita. Määrätietoisella junttauksella yhdistys on mahdollista vallata parissa vuodessa.
Valtionapujärjestelmä on ytimiään myöten luutunut. Kun lisäksi kaikenlainen nahistelu ikään kuin kuuluu yhdistystoiminnan luonteeseen, ei julkisen tuen menetyksestä ole pelkoa. Kun saat yhdistyksen tilinkäyttöoikeuden, julkinen tuki tarjoaa mahdollisuuksia yhdistyksen varojen käyttämiseksi erilaisiin kehittämisseminaareihin, eli syömiseen, juomiseen, kavereille tarjoamiseen ja matkusteluun.
Ennen pitkää joku vastuuntuntoinen yrittää saada hunsvottimaiseen menoon jonkinlaista rotia. Tähän tulee varautua harjoittelemalla (peilin edessä) seuraavia repliikkejä: ”Näin on aina ennenkin tehty.” sekä ”Niin ei olla ennenkään tehty.” Mikäli et ole onnistunut junttaamaan tilintarkastajaksi alkoholisoitunutta vanhaa luokkakaveriasi, kannattaa tilintarkastajaa varten opetella politiikassa välttämättömiä puhetaitoja. Esimerkiksi: ”Mikä ihmeen tosite?”, ”En tunne asiaa.” tai ”Tämä on normaali käytäntö.”
Yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus on tyypillisesti puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla yhdessä jonkun hallituksen jäsenen kanssa. Tällaisessa tilanteessa yhdistyksen hallitus jakautuu kätevästi kahteen toisiaan syyttelevään leiriin. Yleensä yhdistyksen kokouksen päätösvaltaisuuteen riittää, että paikalla on puolet hallituksen jäsenistä. Usein säännöt mahdollistavat, että yhdistyksellä on kaksi päätösvaltaista ja nimenkirjoitusoikeudella varustettua hallitusta, jotka voivat toisistaan riippumatta vaikkapa erottaa toinen toisensa.
Lopuksi vinkki aloittelevalle – tai miksei vaikka pidemmällekin ehtineelle – poliitikolle, joka haluaa antaa panoksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kopio leikkaa-liimaa -menetelmällä sopiva pätkä tekstiä vaikkapa jonkin Porin kaupungin lautakunnan esittelylistasta. Lisää nimesi alle ja lähetä julkaistavaksi Satakunnan Kansan mielipidesivuille. Ei tällaista pikku jekkua kukaan huomaa. Eihän kukaan oikeasti lue lautakuntien esittelylistoja. Jos huomaat joutuneesi kolistelemaan sivuraidetta, julista olevasi poliittisen ajojahdin uhri.