Timo Aro
Yliöartikkeli, Satakunnan Kansa 5.4.2009
Tuoreen arviointiraportin mukaan kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS) on edennyt kaksijakoisesti. Eräät kunnat ovat onnistuneet luomaan uudistusta eteenpäin vievän hyvän kehän ja toiset ovat ajautuneet jarruttavaan negatiiviseen kierteeseen. Hyvän kierteen taustalla on kuntien välinen luottamus ja yhteinen näkemys yhteisestä tulevaisuudesta. Pahassa kierteessä jumiudutaan siilipuolustukseen yhteistyön sijaan ja haetaan hakemalla yhteistyöstä aiheutuvia ongelmia.
Kohti hyvän kierrettä
Porin seudulla edetään kohti hyvän kierrettä. Emme ole kenties kuntaliitosten eturintamassa Salon, Kouvolan, Hämeenlinnan tai Seinäjoen seudun tavoin, mutta sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueiden kohdalla etujoukoissa. Yhteistoiminta-alueilla on jatkossa monin verroin kauaskantoisempi merkitys kuin kuntien rajapyykkien siirtelyllä pisteestä A pisteeseen B. Kuntaliitokset eivät ole patenttiratkaisu, jos ja kun parempiin tuloksiin päästään toisin keinoin.
Pori-Noormarkun kuntaliitos sekä Porin, Merikarvian, Pomarkun ja Luvian perusturvan yhteistoiminta-alue toteutunee 1.1.2010. Pori nousee 82 500 asukkaallaan takaisin 10 suurimman kaupungin joukkoon. Yhteistoiminta-alueen väkiluku nousee 90 000-100 000 asukkaan välille Ulvilasta riippuen.
Ensimmäinen ja toinen aalto
PARAS käynnisti kuntauudistuksen ensimmäisen aallon. 100 kuntaa poistui kartalta. Ensimmäinen tyrsky iski kuntarakenteeseen ja toinen kohdistuu palvelurakenteeseen. Vuoden 2009 alussa on jäljellä 348 kuntaa ja 61 sosiaali- ja terveyspuolen ylikunnallista yhteistoiminta-aluetta. Yhteistoiminta-alueiden sisällä on kaksi kolmasosaa kunnista eli 243 kuntaa.
PARAS-uudistus on käynnistänyt keskustelun kuntien perustehtävästä ja -palveluista. Kyse on hyvinvointipalveluiden pelastusohjelmasta. Yhteistoiminta-alueet ovat paras tiedossa oleva keino varautua tulevaan taloudelliseen ja demografiseen kurimukseen. Realiteetit ovat murskaavat. Muutama avainluku kertoo, miksi yhteistoiminta-alueiden muodostuminen ei tapahdu yhtään liian aikaisin.
Murskaavat realiteetit
Sosiaali- ja terveyspalvelut vievät yli 60 % kuntien nettomenoista. Kulmakerroin on nouseva. Reaalimenot kasvavat 1,5-2 kertaa kunnan muita menoja nopeammin. Yli puolet kuntien henkilöstöstä on sosiaali- ja terveystoimen palveluksessa. Noin 70 % liittyy henkilöstökuluihin. Leijonanosa tehtävistä on lakisääteisiä ja työvoimavaltaisia. Väestön ikääntyminen lisää entisestään palvelutarvetta. Jokaista käsiparia tarvitaan peruspalveluissa, jonka vuoksi ainoa mahdollisuus on purkaa rakennetta ja lisätä tuottavuutta.
Tuottavuuden ehdoilla
Kun tulot vähenevät, menojen on laskettava. Tämä tarkoittaa päällekkäisten toimintojen purkamista, teknologian lisäämistä, palveluprosessien läpikäymistä, työnjaon modernisointia ja valinnanvapauden lisäämistä. Yksinkertaistettuna terveysasemat tai neuvolat eivät voi sijaita muutaman kilometrin etäällä toisistaan, lääkäreiden työaikaa ei kannata tuhlata reseptien uusimiseen, tietoteknologian tarkoitus on vähentää eikä lisätä asiakastietojärjestelmiä, perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa ei ole tarkoituksenmukaista ylläpitää päällekkäisiä toimintoja, sosiaalityöntekijän aikaa ei ole syytä käyttää toimeentulotukihakemusten käsittelyyn jne.
Tiivistettynä painopiste siirtyy korjaavasta ennakoivaan, sairaanhoidosta terveyden edistämiseen, laitoskeskeisyydestä avopalveluihin ja sosiaali- ja terveystoimen organisatoristen ja työnjaollisten betoniseinien avaamiseen.
Lähtötila saavutettu
Yhteistoiminta-alueet ovat vasta lähtötilassa. Taloudellisia säästöjä ei tule lyhyellä aikavälillä. Sekavan ja hajallaan olevan palveluvalikon kokoaminen vie aikaa ja herättää muutosvastarintaa niin henkilöstön kuin asiakkaiden taholta. On mahdollista, että pienen kunnan asukkaat saattavat aluksi kokea jopa palveluiden saatavuuden ja laadun heikkenevän. Muutokset ovat kuitenkin välttämättömiä 2010- ja 2020-luvun investointeja. Haasteita ei voi ratkaista enää paikallisesti, vaan koko kaupunkiseudun tasolla.
Kaikesta huolimatta yhteistoiminta-alueiden muodostumista kannattaa juhlia onnistumisena –ainakin vähän aikaa. Lähtötila on saavutettu, mutta vasta tämän jälkeen alkaa todellinen raaka työ palvelurakenteen turvaamiseksi. Tämä työ tulee kestämään vuosikausia ja edellyttää pitkän koko ketjun läpikäymistä suunnitelmallisesti askel askeleelta.