Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa, 25.2.2009
Jokaisen aikaansa seuraavan kolumnistin pitää sanoa sanottavansa nykyisestä talouskriisistä. Tuntuu hankalalta sanoa jotakin uutta aiheesta, joka on kaikkien tiedossa. Mutta yritetään.
Baltian maat ovat vajonneet pahimpaan taantumaan sitten itsenäistymisensä. Viron bruttokansantuote putosi 9,4 prosenttia viime vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Pudotus on suurin ainakin 15 vuoteen.
Kiinnostuin 1980-luvun loppupuolella Virosta. Kiinnostuksen mahdollistaja oli Mihail Gorbatsovin avoimuuspolitiikka, glasnost, jonka myötä Virosta alkoi ylipäätään tihkua tietoja. Alkoi olla jotakin, mitä seurata.
Tallinnassa kävin ensimmäisen kerran toukokuussa 1992. Laiva oli Georg Ots, joka kulki kerran päivässä. Saattoi kulkea harvemminkin.
Ruplat vaihdettiin, missä vaihdetiin. Kaupoissa ei vain ollut mitään ostettavaa. Kuukautta myöhemmin ruplat vaihtuivat kruunuihin. ”Oma raha.”, saattoi tallinnalaisten kuulla juttelevan.
Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena 1991 Euroopan kartalle ilmestyi lyhyessä ajassa parvi itsenäistyneitä valtioita. Viro aloitti matkan neuvostotasavallasta EU:n jäseneksi ja käynnisti rajun rakennemuutoksen suunnitelmataloudesta markkinataloudeksi.
Itsenäistyneen Viron ensimmäinen presidentti Lennat Meri työskenteli Viron ulkoministerinä 1990–1992 – ensin neuvostotasavallan ulkoministerinä, sitten itsenäistyneen Viron ulkoministerinä.
Meri perusti Tallinnaan Viro-instituutin, joka alunperin rekisteröitiin hallitusten ulkopuolella toimivaksi ja kulttuurisuhteita hoitavaksi järjestöksi. Tosiasiallisesti Meren ajatus oli kouluttaa Viro-instituutissa Neuvosto-Eestin oloissa nuoria työntekijöitä itsenäistyvän Viron tulevan ulkoministeriön tehtäviin.
Seuraavaksi Meri aloitti Viron kulttuuriedustustojen perustamisen ulkomaille. Virallisesti tavoitteena oli luoda British Councilin tai Goethe-instituuttien kaltainen kulttuurikeskusten kansainvälinen verkko.
Tosiasiallisesti Meren tavoitteena oli luoda kulttuurisuhteiden varjolla perusta itsenäistyvän Viron diplomaattisuhteille. Ja näin tapahtui: kaikki Viron kulttuuriedustustot muuttuivat yhdessä vuorokaudessa diplomaattisiksi lähetystöiksi.
Viron kulttuuripiste aloitti toimintansa Helsingissä helmikuussa 1991. Kulttuuripisteen ensimmäinen toiminnanjohtaja oli Kulle Raig.
Työ ja harrastukset ovat vieneet monella tapaa Viron pariin. Eräs mukavimmistä kokemuksista on ollut, että olen saanut tutustua Kulle Raigiin, joka oli Viron uudelleenitsenäistyessä tapahtumien keskipisteessä Helsingissä, kun Gorbatsov 20.8.1991 syöstiin vallasta.
Kaappauksen aikaan Lennart Meri oli vierailemassa Suomessa. Käytännössä Meri ja kulttuuripisteen johtaja Kulle Raig olivat Viron ulkoministeriö, joka Helsingissä toimitti eri maiden lähetystöihin Viron itsenäisyyden palauttamisen tunnustuspyynnöt.
Joitakin vuosia myöhemmin Kulle Raig aloitti työskentelyn Suomen Viro-yhdistysten liiton pääsihteerinä. Minä toimin liiton hallituksessa. Tuntui käsittämättömältä olla työnantaja henkilölle, joka on Lennart Meren avustajana toiminut historiallisen käännekohdan tapahtumien keskipisteessä. Harva henkilö on käytännössä ollut toteuttamassa valtion itsenäistymistä.
Kullelta olen saanut erään arvokkaimmista elämänohjeista: ”Kuule Heikki, lopeta välillä miettiminen ja pähkäileminen ja paina kaasua.”
Niin, se sanottava nykyisestä talouskriisistä. Kannattaa tutustua kaukokatseisten henkilöiden viekkaisiin selviytymistarinoihin. Tämän jälkeen tulee pohtia, mitä niistä voi oppia. Sitten opit vain toteutetaan käytännössä.
Kannattaa opiskella Viroa, vaikka kieli ei viroon taipuisikaan.
Viron itsenäisyyspäivä oli eilen 24.2. Onnea ja menestystä, Viro.