Timo Aro ja Tomi Lähteenmäki
Satakunnan Kansa, yliö 18.1.2009
OECD julkaisi raportin erilaisista kaupunkityypeistä vuonna 2006. Uudistuneet teollisuuskeskukset olivat yksi ryhmä, jotka olivat selvinneet teollisuuden syvästä rakennemuutoksesta. Eurooppalaisia esimerkkejä olivat mm. Rotterdam, Manchester, Lille, Glasgow, Liege, Bilbao, Liverpool ja Dortmund.
Näiden teollisuuskeskusten uusiutuminen perustui omaehtoisiin valintoihin. Se oli muutakin kuin korkeakoulujen saamista alueelle, uusien toimialojen tukemista tai vanhojen kiinteistöjen uusiokäyttöä. ”Ruosteisten työväenkaupunkien” imagomuutoksessa yksi tekijä nousi muiden edelle: profiloituminen kulttuuripalveluihin ja luovuuteen.
Kulttuuri toimi saumakohtana, ”liimana” menneen ja tulevan kehityksen välillä. Kulttuuri kohensi alueen mainetta, elävöitti kaupunkiympäristöä, toi alueelle uusia osaajia ja loi uusia työpaikkoja.
Bilbao
Pori käy esimerkkinä taantuvasta teollisuuskeskuksesta, mutta olemmeko uudistunut teollisuuskeskus?
Nostamme esiin mielenkiintoisen vertailuesimerkin. Bilbao on Espanjan kuudenneksi suurin kaupunki ja Baskimaan pääkaupunki. Asukasluku on noin 350 000, mutta koko seudulla asuu noin miljoona asukasta.
Porin kehitys muistuttaa pienemmässä mittakaavassa hätkähdyttävästi Bilbaon kehitystä.
Bilbao oli, kuten Pori Suomessa, 1900-luvun taitteesta aina 1970-luvulle asti Espanjan dynaamisimpia alueita: väestö kasvoi, teollisuus laajentui, satama ja vientikauppa kukoisti. Teollinen perusta murtui 1970-luvun puolivälissä. Alue ajautui syvään rakennemuutokseen: väkiluku kääntyi laskuun, teollisuuden työpaikkojen määrä väheni, koulutetut hakeutuivat muualle, työttömyys lisäsi sosiaalisia ongelmia, imago heikkeni jne.
Vapaa pudotus jatkui 1990-luvun puoliväliin asti.
Bilbao päätti profiloitua täysin uudella tavalla: laivanrakennus- ja terästeollisuuskaupungista päätettiin tehdä arkkitehtuurin ja kuvataiteen globaali kulttuurikohde. Kärkenä oli Guggenheim eli uusi modernin nykytaiteen museo.
Kaupunkirakennetta elävöitettiin isolla kynällä: museot, galleriat, festivaalit, tapahtumat ja muut luovuutta korostavat kulttuuripalvelut nostettiin keskiöön. Kaupunkikuvaa siistittiin julkisella uudisrakentamisella: kongressikeskus, siltoja, hallitusrakennus, stadion jne. Julkinen liikenne ja liikkuminen järjestettiin uuteen uskoon pikarautatielinjan avulla.
Kulttuuripääkaupungin statuksella ja kulttuuri-investointien tuloksena kaupungin vetovoima muuttui. Turisti- ja matkailijavirrat löysivät kaupungin. Toimialojen liikevaihdosta neljä viidesosaa tulee matkailu- ja kulttuuripalveluista. Palvelut työllistävät neljä viidestä työllisestä. Väkiluku nousee jälleen. Keskitulot ovat ylittäneet maan keskiarvon. Työttömyysaste on laskenut 26,6 %:sta (1993) noin 4 %:iin (2007).
Bilbao valitsi kulttuurin alueen selviytymis- ja kehittämisstrategian perustaksi. Se edellytti rohkeita valintoja, mittavia kulttuuri-investointeja ja rajua asennemuutosta. Tulokset puhuvat puolestaan.
Mitä voimme oppia?
Kysymys kuuluu, mitä voisimme oppia Bilbaon tarinasta? Miten vastaavaa kulttuuristrategiaa voitaisiin menestyksellisesti toteuttaa Porin alueella?
Pori ja Bilbao ovat toki monelta osin erilaisia. Bilbaon kulttuuriympäristö on ainutlaatuinen, ja se ei ole sellaisenaan siirrettävissä mihinkään. Puitteet ovat eri tasolla, mutta molemmilla alueilla on runsaasti yhteisiä tunnusmerkkejä: vahva teollisuusperinne, syvä rakennemuutos, väestön väheneminen, koulutettujen poismuutto sekä vahva ja omaleimainen paikallinen identiteetti. Jalkapallo ja jääkiekko ovat karua pärjäämisidentiteettiä.
Kulttuuri kärkituotteeksi
Olemme siirtyneet yhteiskuntaan, jossa luovuuden ja innovaatioiden merkitys menestystekijöinä korostuvat entisestään. Talouden keskeisenä moottorina ovat kulttuuriosaaminen ja luovuus.
Porin alueelta löytyy pienessä mittakaavassa erinomaista kansallisen tason kulttuurista edelläkävijyyttä tapahtumien, festivaalien, teatterien, museoiden, bändikulttuurin sekä osaamispääoman kehittämisen osalta. Kulttuuri on omaleimaista ja vahvasti paikallisuudesta kumpuavaa.
Porin alueella on hyvät edellytykset kehittyä edellä mainittujen eurooppalaisten menestystarinoiden mukaiseksi kulttuurikaupungiksi. Erikoistuminen kulttuuriin on mahdollista, koska alueella on siihen riittävän vahva pohja. Esimerkiksi tapahtumateollisuus voisi olla meidän ”guggenheim”.
Uusista avauksista mainittakoon Porin yliopistokeskuksen luovan talouden koulutusohjelma, joka on ainutlaatuinen testialusta taiteen, mediatuotannon ja talouden yhdistämiselle. Oppilaitoksista SAMK ja SKTO edustavat kulttuurialan ammatillisen koulutuksen kärkeä kansallisella tasolla.
Olkoon Porin mallina espanjalainen Bilbao, irlantilainen Limerick, pohjois-englantilainen Newcastle, saksalainen Dortmund tai vaikka kotimainen isoveli Tampere, teolliseen perinteeseen nojaavalla paikalliskulttuurilla ja -identiteetillä on huomattava merkitys.
Haittatekijät
Yhtenä haittatekijänä voidaan vielä nähdä saumattoman kuntayhteistyön puuttuminen. Kuntarajat tai muu hallinnollinen ajattelu eivät sovi kulttuuriin. Kulttuurin tuottaminen ja kuluttaminen on kaikkien satakuntalaisten yhteinen asia ja ilo. Akseli Gallen-Kallela, Maire Gullichsen, Emil Cedercreutz, Selim Palmgren, Jorma Uotinen, Neumann, Juha Seppälä ja monet muut eivät miettineet kuntarajoja ja hallintoa silloin, kun loivat ja luovat jälkipolville yhteistä kulttuuriperintöämme.
Toisena rasitteena on alueen asukaspohjan homogeenisyys, sillä se hidastaa halua ja kyvykkyyttä muutokseen.
Onneksi entisillä teollisuuskaupungeilla tuntuu olevan taipumusta suoraviivaisiin päätöksiin, ennakkoluulottomaan riskinottoon ja uusien asioiden omaksumiseen. Teollisuuskaupungit ovat myös läpikäyneet viimeisten vuosikymmenten aikana rajun rakennemuutoksen. Se on mahdollisesti luonut talvisotaan rinnastettavaa henkistä ilmapiiriä kaupunkiin – periksi ei anneta milloinkaan. Ilman edellä mainittuja ominaisuuksia määrätietoinenkaan muutos ei onnistuisi. Pori voidaan palauttaa kulttuurin ja luovuuden avulla näkyvästi Suomen kartalle.