toiminnanjohtaja | 29.4.2024 | Kannanotot, Politiikka, Porin uutiset, Valtuustoaloiteet, Valtuustoryhmän blogi – Pori
Maksuttomuus vaikuttaa koulutuksen tasa-arvon toteutumiseen ja vähentää eriarvoisuutta. Vuoden 2022 Lukiolaisbarometrin mukaan 45 prosenttia ensimmäisen vuoden opiskelijoista koki maksuttomuuden vaikuttaneen lukioon hakeutumiseen. Maksuttomuus on vaikuttanut päätökseen erityisesti opiskelijoilla, joiden vanhemmista vähintään toinen on työtön, kumpikaan vanhemmista ei ole korkeakoulutettuja tai joiden äidinkieli on muu kuin suomi.
toiminnanjohtaja | 9.10.2023 | Blogi, Porin uutiset
Kouluterveyskyselyn tulokset on otettava vakavasti, ja tehtävä monialaisesti tarvittavia toimenpiteitä lukiolaisten ja kaikkien porilaisten nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Yksi mahdollinen toimi olisi lukion aikuisten määrän lisääminen niin, että nuorten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta saataisiin vahvistettua heidän ehdoillaan ja johtamana, aikuisten tukemana.
toiminnanjohtaja | 15.11.2022 | Politiikka, Porin uutiset, Valtuustoryhmän blogi – Pori
Vihreän valtuustoryhmän puheen vuoden 2023 talousarviosta piti valtuutettu Reetta Vähätalo-Amhdak: ”Elämme muutosten aikaa, jossa kriiseistä on alkanut tulla vaivihkaa uusi normaali. Vuosi sitten koronaepidemia heitti vielä piteneviä varjoja talousarvion ylle,...
laurap | 24.5.2021 | Porin uutiset, Tiedotteet, Valtuustoaloiteet, Valtuustoryhmän blogi – Pori, Yleinen
VALTUUSTOALOITE 24.5.2021 Mielenterveysvaikutusten arvioinnin käyttöönotto Porin kaupungin talousarvion ja strategian laatimisen yhteydessä Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen suomin oikeuksin esitämme, että Porin kaupunki ryhtyy arvioimaan talousarvion...
toiminnanjohtaja | 18.2.2021 | Blogi, Ehdokkaat, Kaikki artikkelit, Kuntavaalit 2021, Kuntavaalit Porissa, Politiikka, Porin uutiset, Tiedotteet, Yleinen
Vihreiden nykyisistä valtuutetuista jatkokautta hakee myös viestinnän asiantuntija ja yrittäjä Laura Pullinen. Kasvatustieteiden tohtori, yliopettaja (emerita) Kaarina Rannen ehdokkuus julkaistiin jo aiemmin helmikuussa. Ryhmänjohtajana Ranne on profiloitunut kunnallispolitiikan avoimuusteemojen lisäksi erityisesti vanhusväestön asioiden puolestapuhujana ja edistäjänä.
laura.pullinen | 11.3.2016 | Politiikka, Porin uutiset, Uutiset, Valtuustoaloiteet, Yleinen
Vihreiden valtuustoryhmä / Kaarina Ranne VALTUUSTOALOITE Kaupunginvaltuuston kokous 7.3.2016 Hallintolaki vuodelta 2004 koskee sekä kunnallisen että valtion viranomaisen toimintaa. Sitä sovelletaan myös yksityisiin toimijoihin, kun ne hoitavat julkisia...