Heikki Rantala
tutkija, heikki.rantala@dnainternet.net
Kolumni, Satakunnan Kansa 10.3.2010
Maahanmuutto- ja eurooppamisteri Astrid Thors (r.) on joutunut sananvapauden ja maahanmuuttokriittisyyden nimissä tapahtuvan solvaamisen ja uhkailujen kohteeksi.
Thors on joutunut uhkailujen kohteeksi, koska hän tekee sitä työtä mihin hänet on valittu.
Olin perustamassa vuonna 1997 Tampereelle Suvantokadulla sijaitsevaa Kansainvälistä toimintakeskusta, johon sijoittui joukko eri maiden ystävyysseuroja. Keskusta hallinnoi tukiyhdistys, jonka puheenjohtaja ehdin olla muutaman vuoden.
Kansainvälistä toimintakeskusta perustettaessa mielessä kävi monta kertaa, että koskahan joku ”maahanmuuttokriittikko” tai sellaisten muodostama ryhmä ottaa keskuksen vihansa kohteeksi.
Minä ja eräs toinen henkilö saimmekin osamme solvauksista ja uhkailuista. Hyökkäys tuli yllättäen toimintakeskuksen sisältä. Kysymyksessä oli erään yhdistyksen aktiivihenkilö.
Aloimme saada sähköpostiimme yhä kummallisemmiksi muuttuvia maileja. Kaikenlaista pitkää vuodatusta sisältäviä viestejä alkoi tulla vuorokauden aikana useita kymmeniä. Samoin puhelinsoittoja.
Henkilö oli aktiivinen eri sidosryhmien suuntaan. Eräät julkiset organisaatiot Suomessa ja ulkomailla saivat varsin originellia postia. Hän oli toimelias myös yhdistyksensä jäsenten suuntaan ja toi esille asiaansa yhdistyksen jäsenkirjeissä.
Minusta hän oli yrittänyt käydä tekemässä rikosilmoitusta, mutta ei tiennyt, mistä rikoksesta minua pitäisi syyttää.
Tätä riehumista jatkui kolme-neljä kuukautta. Episodi saavutti huippunsa kun hän lähetti kollegalleni tappouhkauksen. Asiaan liittyi myös seksuaalinen ahdistelu.
Seurasi oikeudenkäynti, johon osallistuin valaehtoisena todistajana. Tulos oli lähestymiskielto, tuomio laittomasta uhkauksesta, sakot ja oikeudenkäyntikulut.
Minua ei olisi edes tarvittu oikeudessa koska näyttö oli niin selvä. Lähdin todistajaksi, koska tärkeintä oli olla paikalla tappouhkauksen saaneen henkisenä tukena.
Itse en lähtenyt käräjöimään riehuvan reppanan kanssa. Arvioin, että oikeuden tuomio ei olisi enää auttanut ketään.
Tästä sotkusta oli jotakin hyötyäkin. Kovalevylle kertyi satojen pitkien sähköpostiviestien kokoelma. Luin myöhemmin analyyttisellä katseella läpi tämän varsin mittavan aineiston.
Kysymyksessä on kaaosmainen yhdistelmä maailmoja syleilevää vuodatusta, kuvauksia kuvitelluista mutta henkilön totena pitämistä tapahtumista, fanaattista anarkistista paatosta, haistattelua, törkyä, kiristystä ja uhkailua.
Hän yritti muun muassa kiristää rahaa itsemurhauhkauksilla.
Kaaoksen takana on kuitenkin omalaatuinen logiikka. Henkilö oli rakentanut toisistaan riippumattomista paloista omalakisen maailmansa, josta käsin hän toimi.
Suurin hyöty näistä tapahtumista oli, että käytännössä oppi, että joskus asioihin tai henkilöön on yksinkertaisesti mahdotonta vaikuttaa.
Todellisuudentajunsa menettäneelle henkilölle kaikki normaali järkipuhe on täysin turhaa.
Toinen tarinan opetus oli, että provosointiin ei pidä mennä mukaan. Kaikissa kriiseissä pitää mahdollisimman nopeasti päästä kiinni normaaliin arkeen ja toimintaan.
Valitettavasti monet hokemat ja sananparret johtavat meitä harhaan. On tapana sanoa, että viisas väistyy. Sanonnan pitäsi kuulua: ”Viisas väistyy. Tähän perustuu idioottien maailmanherruus.”
Eräs toinen klassinen virhekäyttäytymistä aiheuttava ”viisaus” on, että riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Tämä pitäisi vaihtaa sanontaan: ”Riitaan tarvitaan yksi riehuva hullu, jonka tulee saada kolttosistaan tuomio käräjillä.”
Väkivallan jälkiä on mahdollista korjata. Se edellyttää aktiivista osallisuutta ja uhreille annettavaa tukea myös asiaa läheltä seuraavilta.
Toivotan ministeri Astrid Thorsille jaksamista tehtävässään.