Heikki Rantala
tutkija, heikki.rantala@dnainternet.net
Kolumni, Satakunnan Kansa 10.2.2010
Oletteko kuullet tarinaa kääpiöiden koripallojoukkueesta? Tiedättekö, mitä eroa on suhteellisella ja absoluuttisella edulla?
Kääpiöiden koripallojoukkue pelaa muita kääpiöiden koripallojoukkueita vastaan. Joukkueella on hieman pidempi keskushyökkääjä kuin muilla kääpiöjoukkueilla. Tällainen joukkue menestyy niin kauan, kun se pelaa muita kääpiöitä vastaan.
Pidemmällä keskushyökkääjäkääpiöillä on suhteellinen etu normaalikääpiöihin verrattuna. Pidemmän keskushyökkääjän ansiosta joukkue menestyy kääpiösarjassa. Menestyksen ansiosta itsetyytyväisyys valtaa muut joukkueen kääpiöt.
Kääpiöiden koripallojoukkue pelaa ammattilaiskoripallojoukkuetta vastaan. Vähän muita pidempi kääpiö ja samalla koko tämän joukkue menettää suhteellisen etunsa. Ammattilaisjoukkueella on pelaajiensa pituuden vuoksi absoluuttinen etu kaikkiin kääpiöihin nähden.
Parhaassa tapauksessa tarinalla on onnellinen loppu: kääpiöpelaajat huomaavat, että menestyäkseen heidän pitää valita jokin toinen laji.
Pahimmassa tapauksessa kääpiöt aloittavat syyllisten etsinnän ja vaihtavat keskushyökkääjäkääpiön. Ehkä uusi kääpiö siivittää joukkueen menestykseen.
Työskentelen välityömarkkinoita kehittävässä Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Välke-projektissa. Olin mukana järjestämässä Heinolassa pari viikkoa sitten pidettyä työkokousta, jolle annettiin nimeksi Tulevaisuustuunaamo.
Välityömarkkinoilla tarkoitetaan työttömyyden ja avoimien työmarkkinoiden välissä olevaa työssäoloa. Välityömarkkinat ovat käytännössä yhtä kuin kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, työharjoittelu ja palkkatuettu työ.
Työnantajia ovat tyypillisesti yhdistykset, säätiöt, kunnat sekä eri tavoin organisoidut työpajat.
Tulevaisuutta ei ole vielä olemassa. On siis pohdittava, millaisen tulevaisuuden haluamme, millaiseksi välityömarkkinoiden tulevaisuus ”tuunataan”.
Työkokouksen iltaohjelma oli varsin tavoitteellinen. Ideat syntyvät yleensä jossakin muualla kuin työpaikalla ja työaikana. Illan Luovuuspubissa käytiin johdateltua keskustelua. Keskustelussa ilmaan heitetyt ideat kirjattiin muistiin.
Luovuuspubissa keskustelu kääntyi kääpiöiden koripallojoukkueeseen. Missä olisi mahdollisuus absoluuttiseen etuun? Miten erottautua muista?
Sen sijaan, että murehdimme sitä, mitä meillä ei ole, mitä kaikkea olemme menettäneet ja missä epäonnistuneet, meidän tulisi miettiä, mitä olemme oppineet. Onko meillä jotakin, mitä voisimme hyödyntää?
Voiko olemassa olevassa ja ristiriitaiseltakin näyttävässä olla aineksia menestykseen?
Henry Fordia pidetään liukuhihnan keksijänä. Itse asiassa liukuhihna oli jo keksitty. Isoissa teollisesti toimivissa teurastamossa eläimen ruho ripustettiin kattokiskoon. Ruho kulkeutuu eteenpäin ja matkan varrella se leikataan pala kerrallaan.
Autokin oli jo keksitty. Henry Ford oivalsi, että auton rakentamisessa osia voidaan lisätä vaiheittain pala kerrallaan ja näin tehostaa tuotantoa.
Henry Fordin keksintö oli toteuttaa väärin päin toimiva teurastamo.
Jos Henry Ford olisi aikoinaan esittänyt jossakin virkamiesvetoisessa työryhmässä, että yhdistetään auton valmistukseen teurastamon toimintaperiaate, hänet olisi todennäköisesti naurettu ulos.
Ei virkamiesvetoisissa työryhmissä sinällään mitään vikaa ole. Tapaamisiakin tarvitaan. Jotta mullistava uutuus saisi ilmaa siipiensä alle, se tarvitsee toteuttajia eri alojen osaajista.
Keskusteluun osallistuvan yksilön kannalta kysymys on kyvystä ottaa vastaan erilaista ja ristiriitaistakin informaatiota ja soveltaa sitä omassa työssään.
Keskustelevan yhteisön kannalta kysymys on kyvystä sietää erilaisuutta ja riskejä sekä hyväksyä uuden kokeiluun liittyvät epäonnistumiset.