Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa, 9.9.2009
Onko kukaan miettinyt, miten yhdistää luova talous ja pitkäaikaistyöttömän aktivointi? Minä olen, mutta pelkästään tällaisen kysymyksen esittäminen on vaatinut kokemusten keräämistä sieltä sun täältä.
Vielä puolitoista vuotta sitten moni vakinaisessa työsuhteessa elävä tuttava haaveili vuorottelu- tai opintovapaasta. Talouskriisin merkki lienee, että tällainen keskustelu tuntuu tyystin loppuneen. Tilalle on tullut huoli lomautuksista ja irtisanomisista.
Sapattivapaa työelämästä on hyvä juttu silloin, kun sekä opiskelu- tai vapaa-ajan toimeentulo että paluu työelämään on turvattu. Nykyisessä taloustilanteessa voi olla, että paluuta entisenlaiseen työelämään ei enää ole.
Tein vuosi sitten irtioton akateemisesta työurastani. Päätin hankkia itselleni ”oikean” ammatin. Aloitin torninosturin kuljettajan opinnot Forssan aikuiskoulutuskeskuksessa. Satakunnan Kansa teki minusta haastattelunkin (SK 3.1.).
Ajattelin ensin kieltäytyä haastattelusta, mutta yön yli nukuttuani päätin suostua lehtijutun aiheeksi. Haastattelun luettuaan edes yksi henkilö jossakin voisi saada ajatuksen, että asioita voi tehdä toisinkin.
Sain haastattelun perusteella runsaasti yhteydenottoja. Minulle selvisi, mikä on korkeasti koulutetun, työhönsä väsähtäneen, kroonista burn-outtia elävän, sairaan työilmapiirin sairastuttaman, liian suureen omakotitaloonsa masentuvan ja rooliaan suorittavan valkokaulusduunarin unelma-ammatti.
Se on puutarhuri.
Valkokaulusduunari ei ryhdy puutarhuriksi tehdäkseen sitä palkkatyönä. Kysymys on valkokaulusduunarin illuusiosta, jossa kädet multaan upottamalla voi kokea jotakin aitoa, konkreettista ja rehellistä.
Taakkojen siirtely nosturilla on varsin aitoa ja konkreettista. Syvyysnäkö kehittyy erottamaan etäisyydet senttien tarkkuudella kymmenien metrien päähän. Kymmeniä metrejä korkean nosturin ohjaamisesta tulee automaattista kuin polkupyörällä ajosta.
Oli varsin aito kokemus harjoitella päivät nosturin kuljettamista ja hemmotella illat itseään kylpylän poreammeessa ja turkkilaisessa saunassa.
Talouden taantuma vei rakennuksilta nosturit, mutta puolen vuoden Forssan kuntoloman jälkeen oli taas virtaa ryhtyä kaikenlaiseen kehittämistyöhön.
Nosturikurssin anti ei ollut pelkästään ammatin hankkiminen. Suurin hyöty on ollut, että pystyn yhdistämään työtäni luovan talouden parissa työpoliittisen koulutuksen haasteisiin.
Pitkään työttömänä olleen työkykyä voidaan parantaa kuntouttavalla työtoiminnalla, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Tällaisen työtoiminnan ongelma on, että sitä pidetään usein puuhasteluna, joka ei johda mihinkään. Lisäksi työpajatoiminnassa valmistetaan tuotteita, joita työpajatoiminnassa on tapana valmistaa.
Astelin viime keväänä kollegan kanssa Hämeen taidetoimikuntaan ja pidin läänintaiteilijalle luennon heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien kuntouttavan työtoiminnan ja luovan talouden yhdistämisestä.
Läänintaiteilija oli pyörtyä tajutessaan, että häntä tapaamaan tulee työ- ja elinkeinohallinnon virkamies, joka selittää, että osana kuntouttavaa työtoimintaa pitäisi kehittää muotoiluinnovaatioita.
Olisi mielenkiintoista toteuttaa projekti, jossa kuntouttava työtoiminta toimisi uusien hyödykkeiden tuotekehityslaboratoriona.
Tuotteiden tulisi olla riittävän yksinkertaista, jotta niiden valmistaminen on mahdollista matalan kynnyksen työpaikoissa. Lisäksi tuotteiden pitäisi olla muotoilultaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne kiinnostavat kuluttajia.
Uusien tuotteiden tuominen markkinoille on sinällään riittävän haastavaa, mutta tässä olisi tarjolla pari haastetta sen lisäksi.
Asiassa riittäisi pureskeltavaa teollisille muotoilijoille ja monelle muullekin innovaatio-orientoituneelle.