Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa 29.7.2009
Ihmisellä on taipumus hakea kokemuksistaan ja historian tapahtumista neuvoja silloin, kun tämä hetki ja odotettavissa oleva tulevaisuus vaativat uusia ratkaisuja. Niin kävi minullekin. Huomasin, että olen alkanut lukea 1990-luvulla kirjoitettuja tutkimuksia. Erityisesti sellaisia, jotka liittyvät jollakin tapaa edelliseen lamaan ja siitä selviytymiseen. Löysin uudelleen Jeremy Rifkinin 1995 ilmestyneen kirjan The End of Work, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Työn loppu. Kirjaa lukiessa voisi helposti kuvitella, että se olisi kirjoitettu nyt käsillä olevan talouskriisin kynnyksellä.
Amerikkalainen taloustieteilijä Rifkin ennusti, että työttömyys kasvaa tulevaisuudessa ennennäkemättömiin mittoihin.Rifkinin mukaan huipputekniikan maailmantalous syrjäyttää massatyöntekijän. Yrittäjät, liikkeenjohto, koulutettujen ammattilaisten ja tekniikan eliitti ovat välttämättömiä talouden johtamisessa myös tulevaisuudessa. Sitä vastoin hyödykkeiden ja palvelujen tuottamisessa tarvitaan avustajina yhä vähemmän työntekijöitä. Työn markkina-arvo alenee ja jatkaa putoamistaan. Se korvautuu automaatiolla ja tietopääomalla.
Tietopääoman merkityksen kasvu on alkanut heijastua myös puoluekentälle. Ruotsin piraattipuolue sai europarlamenttivaaleissa 7,1 prosenttia äänistä. Se riitti yhteen europarlamenttipaikkaan. Suomessa piraattipuolue on kokoamassa rivejään. Tekijänoikeuksiin – hienommin sanottuna immateriaalioikeuksiin – liittyvät kysymykset ovat nousemassa yhä tärkeämmäksi poliittisten ja taloudellisten etujen kiistakapulaksi. Suomen piraattipuolueen mukaan nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä ei suojaa luovien taiteilijoiden toimeentuloa.
Korkeasti koulutettu ja työelämässä pätevöitynyt eliitti – jota voidaan kutsua vaikkapa luovaksi luokaksi – osaa kyllä pitää puolensa, mutta miten huolehtia työelämän pudokkaista?
Jos talouskriisin ja lisääntyvän automaation yhdistelmä saa aikaan ennennäkemättömän joukkotyöttömyyden, mahdollisuus rakentaa myötätuntoinen ja huolehtiva yhteiskunta on epätodennäköinen. Todennäköisempää on yhteiskunnallinen sirpaloituminen, väkivalta ja taistelu, jossa köyhät käyvät paitsi vauraan eliitin, myös vielä köyhempien kimppuun. Rifkinin esittämä parempi vaihtoehto on palkkatyön jakamisen ja lisääntyvän vapaa-ajan yhdistelmä. Käytännössä tämä tarkoittaisi työskentelyä sekä palkkatyössä että vapaaehtoistyössä kolmannella sektorilla.
Kolmannella sektorilla tarkoitetaan suomalaisessa yhteiskunnassa pääasiassa yhdistyksiä ja säätiöitä sekä uusosuustoimintaa. Kolmas sektori sisältää toimintoina sekä palkkatyötä että vapaaehtoistyötä. Ratkaisu massatyöttömyyden torjuntaan olisi Rifkinin mukaan työn huomattava lisääntyminen erilaisessa kolmannen sektorin toiminnassa. Jotta kolmas sektori voitaisiin muuttaa ihmisille mielekästä tekemistä tarjoavaksi areenaksi, edellyttäisi tämä lainmuutoksia.
Ensiksi tarvitaan kannustimia, joilla työviikkoa voidaan lyhentää ja siirtää osa työajasta vapaaehtoistyöhön. Rifkinin mallissa kolmannella sektorilla tehdyt työtunnit olisivat verovähennyskelpoisia ”oikeasta palkkatulosta” samaan tapaan kuin rahalahjoitukset ovat vähennyskelpoisia. Rifkin nimittää vapaaehtoistyöstä tehtävää verovähennystä varjopalkaksi. Toisin sanoen: mitä enemmän teet vapaaehtoistyötä, sitä vähemmän maksat veroja.
Toiseksi tarvitaan lainsäädäntöä, joka turvaa riittävän toimeentulon pysyvästi kolmannella sektorilla työskenteleville. Rifkin esittää ratkaisuksi kansalaispalkkaa tai perustuloa sosiaaliavustuksen vaihtoehdoksi. Olisivatko Rifkinin teesit toteuttamiskelpoisia? Ainakin ne herättävät ajatuksia ja toiveita sellaisesta tulevaisuudesta, joka olisi nykyistä tasa-arvoisempi.