Satakunnan Kansa, mielipidekirjoitus 25.5.2009
Eduskunta hyväksyi 15.5. perheen sisäisen adoptio-oikeuden homo- ja lesbopareille äänin 108-29 (poissa 61). Vaikka lain keskeisenä tavoitteena on parantaa rekisteröityjen parien perheissä elävien lasten oikeudellista asemaa, taisi moni kansanedustaja äänestäessään ottaa kantaa homo- ja lesboparien asemaan.
Lakia vastustaneet kansanedustajat vetosivat mm. siihen, että homo- ja lesboparien lapset joutuvat ”normaalien” perheiden lapsia herkemmin kiusatuksi. Ensinnäkään näin ei tutkimusten mukaan ole, ja vaikka olisikin, lapsen asema tuskin heikentyisi sen myötä että hänen oikeudellista asemaansa vahvistetaan. Ottaen toisekseen huomioon, että nykypäivän ”normaaliperhe” on mitä todennäköisimmin eroperhe, voi olla lähinnä tyytyväinen, etteivät kaikki perheet ole ”normaaleja”. Lakiuudistusta vastaan äänesti mm. Merikukka Forsius (kok), joka ehti erota nuorimman lapsensa isästä jo ennen lapsen syntymää…
On vaikea ymmärtää, miten joku voi arvottaa vanhemmuutta tai kumppanuutta sen mukaan onko kyseessä samaa vai eri sukupuolta olevat puolisot. Niin kauan kuin lapsi saa osakseen rakkautta, turvaa ja huolenpitoa, ei kenelläkään luulisi olevan huomautettavaa. Ja niin kauan kuin makuuhuoneessa toimii kaksi täysi-ikäistä, toisistaan välittävää ihmistä vapaasta tahdostaan, ei kellään pitäisi olla siihen nokan koputtamista!
Hyväksymällä perheen sisäisen adoption eduskunta otti tärkeän askelen kohti muita Pohjoismaita, joissa samaa sukupuolta olevien parien oikeudet ovat huomattavasti meitä edellä. Lainsäädännön tasa-arvoistaminen ei kuitenkaan saa pysähtyä tähän: samaa sukupuolta olevilla pariskunnilla tulee olla mahdollisuus adoptoida myös lapsia, jotka eivät ole kummankaan biologisia jälkeläisiä. Muuten ollaan tilanteessa, jossa samaa sukupuolta olevan parin pitää ensin erota, toisen adoptoida, sitten rekisteröidä parisuhde ja sitten adoptoida perheen sisäisesti.
Maria Väkiparta, PJ
Esa Rintala, VPJ