Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 2.4.2020
Pysykää kotona. Tähän käskyyn kiteytyvät sekä kuluneet että seuraavat viikot. Se on synnyttänyt artikkeleita, somekampanjoita ja hassuttelumeemejä ympäri maailman. Niiden viestinä on, että kotiin jääminen ei ole vaikeimmasta päästä tapoja pelastaa läheisiä, eikä sen pitäisi olla mahdotonta. Helposti unohtuu, että koti on monelle turvaton paikka.
Monessa perheessä ollaan jaksamisen äärirajoilla ilman sosiaalisten ongelmien kuormaakin. Tilanne aiheuttaa inhimillistä huolta, epämukavuutta ja tunteiden kiristymistä, vaikka arjen rakennuspalikat olisivatkin kunnossa. Arjen järjestelyjä ei poikkeustilanteessa voi jatkaa samoin kuin ennen.
Liian moni perhe on ollut poikkeustilassa jo ennen maailmanlaajuista kriisitilaa. Perheiden väliset erot tulevat eittämättä kasvamaan sitä enemmän mitä pidempään poikkeusolot jatkuvat. Kriisi tulee koskettamaan erityisesti niitä perheitä, jotka jo ennestään ovat heikommassa asemassa.
Kaikilla lapsilla ei ole turvallista oppimisympäristöä, lukujärjestystä tai lämmintä ateriaa kotikoulupäivän aikana. Opettajat tekevät kaikkensa, jotta maailman paras koulutus voidaan turvata lapsille poikkeustilassakin. Kuitenkin sama opettaja voi olla lapselle se ainut turvallinen aikuinen arjessa. Kuka huomaa lapsen hädän, kun jatkuvaa kohtaamista ei ole? Kuraattorit ja muu henkilökunta joutuvat myös venymään uusiin mittoihin etäarjessa. Kun poikkeustila on ohi, kohtaamme koulumaailmassa todennäköisesti ennennäkemättömän tarpeen opetuksen tuelle, ohjaukselle ja tukitoiminnoille.
On koteja, joissa pelko on normaalitila. Väkivalta tai sen uhka on todellisuutta liian monessa kodissa. Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin maa naisille. Joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Ja joka kolmas näistä naisista jättää kertomatta kokemastaan väkivallasta. Turvakotipaikkoja on yhä liian vähän tarpeeseen nähden. Vapaaehtoisvoimin pyörivät auttavat puhelimet ja muut palvelut auttavat, mutta pysytäänkö niiden voimin pelastamaan väkivallan uhrit?
Päihde- ja mielenterveysongelmat, niiden kasaantuminen ja lisääntyminen, voivat olla poikkeustilan huolestuttavia seurauksia. Asiantuntijat ovat jo ilmaisseet huolensa esimerkiksi alkoholin käytön lisääntymisestä riskikäyttäjillä, kun etätyöympäristö sallii alkoholinkäytön tavallista helpommin. Mielenterveyspalvelujen saatavuus lipuu entistä kauemmas julkisten palvelujen jonojen pidentyessä ja yksityisten palvelujen hintalapun karsiessa entisestään avunsaannin mahdollisuuksia.
Koronapandemian aiheuttama poikkeustila synnyttää väistämättä inhimillistä huolta, hätää ja tragedioita. Kun selviämme poikkeustilasta, on jälleenrakennuksen aika, niin perheissä, kunnissa kuin valtionkin tasolla. Miten huolehdimme haavoittuvassa asemassa olevista, kuromme umpeen eriarvoisuuden kuilua ja kannamme vastuuta tulevaisuudesta, kun nykytilakin on epävakaa?
Pysytään siis nyt kotona. Mutta varmistetaan, että läheisillämme on kodeissaan hyvä olla.