Mielipidekirjoitus – (Satakunnan Kansa 14.7.2013)
Mieheni leikatessa nurmikkoa lehahti terassille isohko yöperhonen, isomorsiusyökkönen.
Tämän perhosen siivin ajatukseni siirtyi paikkoihin, joita yöperhoset ja monet muut eliöt tarvitsevat elääkseen. Sellaista suojaa ei monesta nykyajan pihasta enää löydä.
Pihoista karsitaan ylimääräisenä pidettyä kasvillisuutta niin sanottuina rikkaruohoina, vaikka voikukat, vuohenputket ja pihatähtimöt olisivat helposti hyödynnettävissä myös salaatiksi.
Pihojen liiallisesti hoitamisesta on kärsinyt myös sympaattinen siili, jonka yhtenä harvinaistumisen syynä on sopivien piilojen ja horrostamiseen soveltuvien paikkojen vähyys.
Pihojen luonnollista monimuotoisuutta tuhoamaan kehitetty trimmeri tuntuu kuuluvan nykyään omakotitaloasukkaiden vakiokalusteisiin. Myönnettäköön että meiltäkin se löytyy, tosin vähälle käytölle jääneenä. Nurmikkokin saa täällä kasvaa kiireettä niin pitkäksi, että sen vielä jotenkuten saa leikatuksi. Ruohonleikkurilla väistelen päivänkakkaroiden, nurmitädykkeiden ynnä muiden pienet kasvustot nurmella. Tästä kiitollisena nämä palkitsevat minut nousemalla vuosi vuoden jälkeen samoilta kasvupaikoilta.
On minulla pieni niittykin, vain muutaman neliön kokoinen. Kasvilajisto siinä vaihtelee luontaisesti vuosittain. Lajeja pienelläkin niityllä on moninkertainen määrä verrattuna lyhyeksi ajettuun nurmeen. Myös elämää lukuisten hyönteisten muodossa löytyy. Jopa perhosten aatelinen: Ritariperhonen, on ilahduttanut vierailullaan.
Niitty on perustamisensa jälkeen helppohoitoinen. Se vaatii vain niittämisen ja niittotähteiden keruun kerran vuodessa. Tämä tulee tehdä loppukesästä kukintakauden jälkeen siementen kypsyttyä. Perhosten kannalta on parasta niittää aikaisintaan elokuussa, jolloin suurin osa lajeista on ehtinyt koteloitua.
Minussa herättääkin ihmetystä se miksi niittokoneet käyvät nyt jo teiden laitoja pitkin.
Paikoin se on toki perusteltua turvallisuussyistä, siis näkyvyyden kannalta. Muista kuin turvallisuusnäkökohdista katsoen tuo polttoainetta ja aikaa kuluttava toiminta tänä ajankohtana tuntuu järjettömältä. Eikä sitä mielestäni tulisi tehdä joka paikassa niin leveältä kaistaleelta.
Teiden varsilla saattaa esiintyä myös harvinaisempia, kenties uhanalaisia lajeja. Kuulemani mukaan esimerkiksi rauhoitetun valkolehdokin kasvustoja on tuhoutunut niiton seurauksena.
Itse olen löytänyt maariankämmekän yllättävästä paikasta valtatien reunasta. Vaikka kyseinen kämmekkälaji ei olekaan uhanalainen, olisi sen säilyminen silti suotavaa, mutta tienreunojen kasvuston tehokkaan koneellisen käsittelyn takia ei kovin todennäköistä.
Toivoisin siis tarkempaa harkintaa kyseisen toiminnan suhteen. Ottaen huomioon sen esteettisenkin puolen, että kukkiva tienreuna on huomattavasti kauniimpi kuin sängeksi ajettu.
Luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä korostetaan nykyään enemmän kuin ennen, mutta käytännössä se ei aina näy. Näkyä sen pitäisi, sillä jo perustuslakiin (20.1§) on kirjattu, että vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.
Miksei tätä vastuuta siis kanneta ja ylläpidetä monimuotoisuutta myös pihoilla ja pientareilla?
Sini Vuokko Solala (vihr.)