Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa 21.10.2009
Moni kakkostietä Ulvilasta Poriin autoillut on varmasti kiinnittänyt huomiota tien yläpuolella kaartaviin lentokoneisiin, jotka laskeutuvat Porin lentokentälle.
Ilmasta katsottuna Helsingintien ja Tampereentien risteys on erottuva maamerkki, kiintopiste, jonka avulla pienkoneella laskeutuminen suoritetaan.
Satakunnan Kansan kohdalla laskusiivekkeet on avattu. Moottori on tyhjäkäynnillä. Kone liitää kuin purjekone kohti kiitotietä 30.
Kiitotielle valkoisella maalattu luku ei ole mikä tahansa luku. Se on magneettinen ilmansuunta, josta viimeinen nolla on jätetty pois. Jos kiitotien numero on 27, se tarkoittaa, että tie vie suoraan länteen. 09 johtaa itään.
Lennonjohdon ollessa paikalla kiitotien vasemmalla puolella palavat niin sanotut PAPI-valot, joiden mukaan liukupolkua on kätevä korjata. Valot kertovat, onko lasku jäämässä lyhyeksi vai liitääkö kone kynnystä pidemmälle.
Lentämisen vaikein temppu on laskeutuminen. Toiseksi vaikeinta on ilmailuviestiliikenne valvotussa ilmatilassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sujuvaa kommunikointia ilmailuradiolla.
Itse lentäminen ja koneen ohjaaminen on aika helppoa. Kuin autoa ajaisi.
Pori on hyvä harjoittelupaikka harrasteilmailijalle: lentokenttä on ihan oikea lentokenttä lennonjohtoineen. Porissa on pakko opetella ilmailun radioviestintä.
Ilmassa lausutaan lentäviä lauseita – kirjaimellisesti.
Lentämisessä pätee sama suomalainen arkuus puhumiseen ja itsensä ilmaisemiseen kuin missä tahansa vieraassa kanssakäymisessä. Ilmailuradioliikenteen opiskelu muistuttaa vieraan kielen opiskelua. Kun kieli ja kanssakäymisen tavat on opittu, on loppu rutiinia.
Ajoin viime lauantaina kakkostietä Ulvilasta Poriin ja katselin tien yläpuolella kaartavia ilmailuopiston Cessnoja, jotka harjoittelivat maaliin laskuja lentokentälle.
Hetkeä aikaisemmin olin lukenut Satakunnan Kansan nettisivuilta uutisen: poliisi tavoitti lauantain vastaisena yönä Itäpuistossa ajokortittoman ja promillet puhaltaneen nuoren miehen. Tämä nukkui savuavan henkilöauton ratissa. Saman auton oli nähty törmänneen keskustassa talon seinään.
En haluaisi esiintyä tiukkapipoisena moralistina. Mieleen tulee kuitenkin ajatus, että ilmailun sääntelystä ja turvallisuusmääräyksistä voisi kopioida jotakin tieliikenteeseen.
Tuntuu vaikealta kuvitella, että poliisi olisi tavoittanut kiitotieltä ilmailulupakirjattoman ja promillet puhaltaneen nuoren miehen, joka nukkui savuavan lentokoneen ohjaimissa.
Ilmailun promilleraja on nolla. En ottaisi pienkoneeseen humalaista tai krapulaista matkustajaa tämän ja oman turvallisuuteni vuoksi.
Tieliikenteessä tulisi olla nollapromilleraja. Lisäksi alkoholin nauttiminen autossa pitäisi kieltää.
Ilmailu eroaa tieliikenteestä erityisesti asennekasvatuksen osalta. Kaikessa ilmailuun liittyvässä on ensimmäinen asia turvallisuus. Sekä lentokoneen että pilotin on oltava kunnossa. Muuten ohjaimiin ei ole mitään asiaa.
Toinen ilmailussa korostuva seikka on kommunikointi. Sujuva radioviestintä lisää turvallisuutta. Se on käytännössä toisten huomioon ottamista ja viestittämistä omista tekemisistä.
Autolla ajaminen on helppoa siinä kuin lentokoneen ohjaaminenkin. Vaikeampaa on ottaa muut tielläliikkujat huomioon. Kysymys on loppujen lopuksi opituista käytöstavoista.