Timo Aro

Tietoplus -tutkimusartikkeli, Kuntalehti 6/2009

Väestönkehitys on aina perusluonteeltaan keskittävää. Tiedämme runsaasti kasvavien ja taantuvien alueiden erityispiirteistä, mutta kuinka hyvin tunnistamme sellaiset alueet, joissa väkiluku on lähtenyt uudelleen syystä tai toisesta nousuun? Suomessa on alle 10 sellaista seutukuntaa, jotka ovat onnistuneet kääntämään laskevan väestönkehityksen positiiviseksi vuosina 1975-2007. Kutsuttakoon näitä alueita väestöllisesti ketteriksi seuduiksi tai nokkeliksi kunniksi.

Olennainen kysymys on, onko ketterien seutujen taustalta löydettävissä sellaisia tekijöitä, jotka ovat laajemmin yleistettävissä? Lähtökohtaisesti jokainen alue ja sen toimintaympäristö on ainutlaatuinen. Alueen historia, työpaikkakehitys, maantieteellinen sijainti, koulutustarjonta, maine, omaehtoisuus, aloitteellisuus, jne. ohjaavat alueen kehitystä. Kovien tekijöiden ohella ei ole mitään syytä väheksyä onnen tai sattuman merkitystä. Meillä on lukuisia nokkelia kuntia, joissa aluksi jostain täysin merkityksettömästä asiasta on tullut paikallinen, alueellinen tai jopa kansallinen vetovoima- ja menestystekijä.  

Tutkimusaineistona olivat Tilastokeskuksen aineistot vuosilta 1975-2007.

 

Väestö- ja aluekehitys ovat sidoksissa yleiseen kehitykseen. Olen jakanut kehityksen ymmärtämiseksi tutkimusajankohdan kolmeen aikakauteen. Aikakaudet toimivat viitteellisenä taustana seutujen ja kuntien väestönkehityksen muutoksille. Aikakausien taitekohta on liukuva. Siirtymät aikakaudelta toiselle tapahtuvat asteittain ja päällekkäin.

 

Asetelma 1. Alue- ja väestönkehityksen muutoskehitys vuosina 1975-2007

Säädellyn kehityksen aikakausi 1975-1994  Hyvinvointivaltion jakopolitiikka tasoitti alueellisia eroja. Joka kolmas (27) seutu oli vielä kasvu-uralla. Kasvu ulottui koko maahan: Forssasta Koillismaalle ja Pohjois-Lappiin, Äänekoskelta Siikalatvaan jne.  Toisessa ääripäässä oli 24 taantuvaa seutua, joissa väestö väheni jokaisen viisivuotisjakson aikana. Raskaita tappioita kärsivät mm. teollisuusseudut ja jopa useat Uudenmaan ja Pirkanmaan seutukunnat.   10 seudun väkiluku kääntyi uudelleen nousuun kahden vuosikymmenen aikana. Ketteriä seutuja löytyi pienistä ja keskisuurista seutukunnista (Loimaan, Länsi-Saimaan, Salon, Kaakkois-Pirkanmaan, Oulunkaaren ja Ålands skärgårdin) sekä maakuntakeskuksista (Mikkelin, Lappeenrannan, Vaasan, Kajaanin). Maaseutumaisten seutujen väestönkehitys sahasi laskun ja kasvun välillä, kun taas jälkimmäiset saivat notkahduksista huolimatta merkittävää väestönlisäystä. Esimerkiksi Vaasan seudun väkiluku kasvoi noin 4 300 henkilöllä, Lappeenrannan, Kajaanin ja Salon noin 2 000 henkilöllä sekä Mikkelin 1 000 henkilöllä. Hyvä työpaikkakehitys, yliopistoseutujen laajentunut koulutustarjonta, paluumuutot ja korkea luonnollinen väestönlisäys ylläpitivät väestönkasvun dynamiikkaa.   Ohjelmallisen kehityksen aikakausi 1995-2006 Alueiden väliset erot väestönkehityksessä kiihtyivät 2000-luvun molemmin puolin. Tuotanto, uudet työpaikat, kasvavat toimialat, teknologia, tutkimus ja tuotekehitys, osaaminen, koulutustarjonta ja lisääntynyt maahanmuutto keskittyivät samoille seuduille. Kotikuntalain muutos (1994) kiihdytti opiskelijoiden ja nuorten muuttovirtoja kasvualueille.  Väestöllisesti taantuvien seutujen määrä nousi jo 53:een vuosina 1995-2004. Taantuvien alueiden määrä kaksinkertaistui vuosikymmenessä. Dynaamiset seudut sijaitsivat pääsääntöisesti suurilla ja keskisuurilla yliopistoseuduilla ja niiden vaikutusalueella. Salon, Seinäjoen ja Maarianhaminan seudut kasvoivat ripeästi hyvän työpaikkakehityksen ansiosta.   Taantuvien alueiden kirjo ulottui koko maahan. EU:n rakennerahastovarat ohjautuivat tavoiteohjelmien kautta pääsääntöisesti taantuville alueille, mutta ne eivät onnistuneet pysäyttämään väestöpakoa. Rakennerahastojen avulla kyettiin varsinkin maakuntien ykkös- ja kakkoskeskuksissa kohentamaan osaamisrakennetta ja luomaan tulevaisuuden osaamispääomaa. Myönteiset vaikutukset tulivat esiin myöhemmin.  Ketterien seutujen määrä laski seitsemään. Kokkolan, Kyrönmaan, Loimaan, Länsi-Saimaan, Oulunkaaren ja Ålands skärgårdin seudut tipahtivat taantuvien seutujen joukkoon. Ketterien joukkoon nousivat neljännesvuosisataan ensimmäisen kerran Etelä-Pirkanmaan ja Loviisan seudut.  Joensuun, Rovaniemen ja Tammisaaren seudut sahasivat edestakaisin dynaamisten ja ketterien välillä. Kokonaisväkilukuaan kasvattivat vai Joensuun ja Kaakkois-Pirkanmaan seudut. Salon seutu nousi dynaamisten seutujen joukkoon. Kannustavan kehityksen aikakausi 2007- Kutsun 2000-luvun puolivälin jälkeistä aikakautta kannustavan kehityksen aikakaudeksi. Aikakaudelle on ominaista, että aloitteellisuudesta palkitaan ja passiivisuus johtaa hitaaseen näivettymiseen. Alueellisista tarpeista lähtevä omaehtoinen kehittäminen saa suuren painoarvon. Menestyvät alueet hyväksyvät olevansa osa alueiden välistä globaalia kilpailua ja rakentavat tulevaisuuttaan yhtäältä panostamalla ylialueelliseen yhteistyöhön ja toisaalta vahvistamalla lokaalin tason keihäänkärkiään. Menestystekijäksi nousee kyky hakeutua verkostojen solmupisteisiin tai luoda niihin toimivat yhteydet ja erityissuhteet. Alueet ja toimijat liittoutuvat keskenään vahvemmiksi koalitioiksi, mutta pitävät kiinni paikallisen ja seudullisen tason erityispiirteistään.   Valtio ja EU toimivat mahdollistajina luomalla omaehtoista kehittämistä tukevia ohjelmia ja välineitä (PARAS, KOKO, SHOK jne.). Yksittäisistä tukimuodoista siirrytään laaja-alaiseen toiminta- ja innovaatioympäristöjen kehittämiseen. Ohjaus tapahtuu ”vietellen ja pehmeästi”, mutta vastuu jää aina toteuttajille itselleen. Keskeisiksi toimijoiksi nousevat kansallisella ja globaalilla tasolla toimivat vahvat kaupunkiseudut sekä niiden välille muodostuvat kehitysaluekäytävät. 

Väestö kasvoi 27 ja laski 50 seudulla vuosina 2005-2007. 

 

Taulukko 1. Dynaamiset seutukunnat vuosina 1975-2007

Taulukko 2. Ketterät seutukunnat vuosina 1975-2007  Väestöllisesti ketterän alueen tunnusmerkit  Ketterien seutujen tai nokkelien kuntien nousun taustalta on löydettävissä luonnollisia ja erityisiä tekijöitä. Luonnollisia tekijöitä ovat sijaintietu, korkea luonnollinen väestönlisäys ja muuttovoitot kotimaisista ja/tai ulkomaisista muuttajista. Erityisiä tekijöitä ovat hyvä työpaikkakehitys, elinkeino- ja toimialarakenteen monipuolistuminen ja osaamis- sekä toimialakeskittymien syntyminen.   

Väestöllisesti ketterät seudut voidaan jakaa kolmeen ryhmään vuosien 1975-2007 kehityksen perusteella. Ensimmäisessä ryhmässä ovat Etelä- ja Kaakkois-Pirkanmaan, Tammisaaren ja Loviisan seutukunnat, jotka ovat merkittävästi parantaneet demografista kilpailukykyään. Hyvä sijainti dynaamisten kasvualueiden vaikutusalueella tuo ”ilmaiseksi” asukas-, yritys-, investointi-, matkailija- ja maahanmuuttovirtoja seuduille. 

 

Etelä-Pirkanmaan seutukunta on erinomainen esimerkki väestöllisesti ketterästä seutukunnasta.   Toisessa ryhmässä ovat ”vauvavyöhykkeen” eli Kokkolan, Pietarsaaren, Ylivieskan ja Kyrönmaan kaltaiset korkean luonnollisen väestönlisäyksen seudut.   Kolmannen ryhmän muodostavat eräät maakuntakeskukset, kuten Joensuun ja Rovaniemen seudut. Niiden sijainti ja taloudellinen perusta on varsin haastava, mutta ne ovat toistuvasti kyenneet uusiutumaan ja sopeutumaan tapahtuneisiin muutoksiin. Laaja koulutustarjonta tuo alueelle jatkuvan tulo- ja lähtömuuttovirran, joka jää alueelle tai lähtee alueelta talouden syklien mukaan. Joensuun ja Rovaniemen seudut ovat lisäksi olleet suurimpien EU:n aluetukien hyödynsaajien joukossa vuodesta 1995 alkaen. Jatkossa lisääntyvä nettomaahanmuutto on usealle maakuntakeskukselle positiivisen väestönkehityksen keskeisin pelastusrengas.   Ketterien seutujen yleiselle kehitykselle näyttää olevan ominaista niiden joustavuus ja herkkyys reagoida nopeasti toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Se edellyttää sisäistä eheyttä, nopeaa päätöksentekokykyä ja jatkuvaa uusiutumisvalmiutta. Alueella on oltava tai sen on kyettävä myötävaikuttamaan jonkin sektorin tai toimialan edelläkävijyyteen tai erityisyyteen muihin nähden.  Väestöllisesti ketterällä seudulla on taustalla piilossa eräänlainen kirjoittamaton ”sumea visio” omasta tulevaisuuskuvastaan, mutta myös jatkuva valmius tarvittaessa muuttaa etenemissuunnitelmaa tai imitoida muilta toimivaksi osoittautuneita malleja. Kasvua edistävät yleiset tekijät liittyvät alueen osaamispääomaan, tiiviisiin yhteyksiin, vahvaan alueidentiteettiin, seudulliseen sitoutumiseen sekä ennen muuta erikoistumiseen ja edelläkävijyyteen yksittäisillä toimialoilla. Hyvä onni ja korkea syntyvyys ei vielä riitäAluekehitykseen liittyvissä tutkimuksissa on osoitettu, ettei positiivisen väestönkehityksen taustalla ole aina hyvään onneen perustuva sijaintietu tai korkea luonnollinen väestönlisäys. Alueen omaehtoisen kehittämistoiminnan ja aktiivisuuden ansiosta yksi myönteinen tekijä voi johtaa aikanaan toiseen, se taas kolmanteen jne: asukkaat, yritykset, matkailijat ja investoinnit hakeutuvat sinne minne sijoittuvat muutkin asukkaat, yritykset, matkailijat ja investoinnit. Syntyy positiivinen kasvukehä, joka itsessään ruokkii kasvua ja vahvistumista. Näin aikaisempi kehitys määrittää tulevaa kehitystä ja päinvastoin. Se taas johtaa kolmen kovan makrotekijän eli bruttokansantuotteen, väestön ja tuotannon jatkuvaan kasvuun, josta seuraa useita kerrannaisvaikutuksia alueen kehitykseen.  Kääntöpuolena on, että väestönkehitys voi edetä samalla logiikalla myös päinvastaiseen suuntaan.   Alueiden väliset erot väestönkehityksessä eivät oletettavasti tule määrällisesti kasvamaan kannustavan kehityksen aikakaudella. Kasvavien seutujen määrä saattaa nousta jatkossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seutujen demografinen kehitys olisi tasapainottumassa. Harha piilee siinä, että määrälliset luvut näyttävät tasoittuvan, mutta pinnan alla tapahtuu rakenteellista heikkenemistä. Tällöin väestö- ja ikärakenne, taloudellinen huoltosuhde, tulo- ja lähtömuuttajien profiili jne. poikkeavat merkittävästi kasvavilla ja taantuvilla alueilla.   Alueellinen repeytyminen ei jatkossa tapahdu perinteisen kaavan mukaan maan eri osien, maakuntien tai edes seutukuntien välillä, vaan vahvistuvien dynaamisten kaupunkiseutujen ja muun maan välillä. Osa nykyisistä ketteristä seuduista ja nokkelista kunnista pääsee kasvun imuun, mutta suuri joukko voi jäädä pysyvästi sen ulkopuolelle