Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa 25.3.2009
Työhuoneeseeni asteli filosofi. Kertoi filosofoineensa taloustaantuman syitä ja seurauksia. Hänellä on idea.
Ajattelin kysyä, missä hän on ideansa keksinyt. Nykyiseen keskustelukulttuuriin nimittäin kuuluu, että ideoita arvostellaan sen mukaan, missä ne on keksitty.
Keskustelun vakavasti ottavat tyylipoliisit kiinnittävät huomiota myös asian esittävän henkilön vapaa-ajanviettotapoihin.
Esimerkiksi Rukalla sukset jalassa syntyneet ideat tyrmätään sen vuoksi, että ne ovat syntyneet Rukalla sukset jalassa.
Erityisesti naispoliitikolla ulkonäön on oltava tasapainossa esitetyn asian painoarvon kanssa. Tästä syystä esimerkiksi SDP:n naispoliitikot näyttävät keskimäärin 20 vuotta ikäistään vanhemmilta.
Epäasiallisen keskustelun eräs tunnusmerkki on ideoiden alas ampuminen sen perusteella, kuka henkilö idean esittää. Tällaista henkilökohtaisuuksiin menemistä itse keskustelun kohteena olevan asian kustannuksella nimitetään ad hominem -argumentoinniksi.
Ad hominemin yleinen kaava on seuraava: Henkilö esittää argumentin. Argumentin esittäneen henkilön ominaisuuksissa on jotain vastenmielistä. Henkilön vastenmielisistä ominaisuuksista seuraa, että argumentti on epätosi.
Hiihtävä pääministeri Matti Vanhanen onkin jotenkin kekkosmaisen epäilyttävä. Hiihtämisestä meille kaikille nousee väistämättä mieleen Lahden vuoden 2001 hiihdon MM-kisojen Hemohes-skandaali.
Työhuoneeseeni ilmaantuneen filosofin ajatus oli, että taantuman syynä ja talouskasvun esteenä ovat ehjät ikkunat. Työtä riittää niin kauan kuin ikkunoita valmistetaan ja asennetaan. Kun ikkuna on valmiina paikoillaan, työ on tehty. Tällä hetkellä maailma on rakennettu valmiiksi. Työ on loppunut.
Jos ryhtyisimme määrätietoisesti rikkomaan ikkunoita, uutta työtä syntyisi taas ehjien ikkunoiden asentamisen tarpeesta.
Onneksi filosofi poistui oma-aloitteisesti. Minä teen virka-aikana tärkeää virkatyötä! Ei minulla ole aikaa pohtia älyttömyyksiä.
Minulle syntyi seuraava idea perjantaina 19.3. kello 17.35 Citroen-henkilöautossa valtatiellä 12 Kangasalan Kaivannossa matkalla Lahdesta Tampereelle.
Ajattelua valvoville tyylipoliiseille tiedoksi: Olin pukeutunut farkkuihin, kauluspaitaan ja pikkutakkiin.
Minulla oli silmillä Ray Ban -pilottilasit ja ranteessa Citizen Promaster Sky -pilottikello.
Kangasalan Kaivannossa Vehoniemen harjun rinteellä sijaitsee lasi- ja tekstiilitaiteilija Virpi Kinnusen kotiateljee Villa Kosmos. Virpi Kinnunen on erikoistunut lyijylasitöihin ja värillisen lasin käyttöön taiteessaan.
Mitä syntyy, kun yhdistetään ikkunoita rikkova anarkistifilosofi ja värilasilla luova taiteilija?
Esimerkiksi seuraavia ajatelmia.
Entä jos värillisestä lasista tulisi muoti-ilmiö?
Värillisen lasin käyttö suomalaisessa arkkitehtuurissa ja rakentamisessa on lähes olematonta. Värillisiä lyijylasitöitä näkee lähinnä joidenkin kirkkojen ikkunoissa. Taiteen ilmaisuvälineenä sekä arkisemmin astioissa ja sisustamisessa värillisen lasin käyttö on tuttua.
Ikkunoita ei kannata kivittää rikki, vaan ne voidaan irrottaa särkemättä jotakin uutta käyttöä varten. Vanhan purkaminen työllistäisi, uuden käytön keksiminen vanhoille ikkunoille työllistäisi, uusien ikkunoiden valmistaminen ja asentaminen työllistäisi.
Tuloksena meillä olisi katukuvia ja rakennettuja ympäristöjä, jotka olisivat värikkäämpiä kuin nykyiset.
Otan mielelläni vastaan ideoita, millaista talouskasvua värien avulla olisi mahdollista saada aikaan. Lupaan kirjoittaa parhaita paloja kolumniini joskus tulevaisuudessa.
Tyylipoliiseilta otan mielelläni vastaan kritiikin, mikä edellä esitetyssä on pielessä. Kritiikistä lupaan kirjoittaa pahimpia paloja kolumniini joskus tulevaisuudessa.