Heikki Rantala
Kolumni, Satakunnan Kansa, 11.2.2009
Olen kokenut déjà vu -ilmiön. Ulvilan kaupunginvaltuusto päättää nauhakaupungista. Edellisen kerran asiasta päätettiin 29.12 ja sitä ennen 15.12.
Kolmannen päätöksen jälkeen tilanne on nauhakaupungin hyväksi 2-1. Vielä yksi päätös, niin päästään tasapeliin.
Mietin pitkään, kannattaako ylipäätään ryhtyä kommentoimaan asiaa, jonka valmistelussa ja päätöksenteossa on kaikki farssin ainekset. Ajattelin kuitenkin esittää lyhyen analyysin. Kotikaupunkini Ulvilan epävakaa identiteetti ei lupaa hyvää minkään yhteistyön sujumiselle tulevaisuudessa.
Ehkä paljastavimmat kommentit Jokilaakson kuntaliitospäätöksestä kuultiin ministeri Anne Holmlundilta. Hänen mukaansa ei ole syytä kyseenalaistaa Jokilaakson kaupungin ohjausryhmän selvitystä (SK 30.12.).
Holmlund avaa lausunnollaan käydyn poliittisen pelin sääntöjä, jotka ovat varsin yksinkertaiset. Pelissä on ollut kolme erää.
Ensin päätetään, että tehdään selvitys vain yhdestä vaihtoehdosta eli Ulvilan, Nakkilan, Harjavallan ja Kokemäen kuntaliitoksesta. Tässä yhteydessä todetaan, että tämä on vasta selvitys. Kuntaliitoksesta ei ole päätetty.
Toisessa vaiheessa on aika tehdä päätös kuntaliitoksesta. Todetaan, että meillä ei ole tietoa kuin tästä yhdestä selvitetystä vaihtoehdosta.
Kolmanneksi tehdään ainoan selvityksen mukainen päätös. Esitetään perustelu, ettei päätöksen tueksi tehtyä selvitystä ole syytä kyseenalaistaa.
Politiikan tantereilla tarvitaan taitoa voittaa väittely ja saada ihmiset puolelleen. On epämiellyttävää huomata edustavansa kantaa, joka joutuu kiistassa tappiolle.
Nauhakaupungin vastustajat ovat edellisellä valtuustokaudella olleet epämiellyttävässä tilanteessa.
Filosofi Arthur Schopenhauer (1788 – 1860) on esittänyt kirjassaan Taito olla ja pysyä oikeassa kaikkiaan 38 ”taito-otetta”, joilla väittely on mahdollista voittaa lähes kaikissa tilanteissa.
Schopenhauerin kirjan alaotsikko on Eristinen dialektiikka. ”Eristiikka” juontuu kreikan kielen riitelijää tarkoittavasta sanasta eristikos. Eristiikassa pyritään löytämään väittelytapoja, joilla voi kumota mitä tahansa. Tällainen väittely- tai kiistelytaito kehittyi antiikin aikana sofistiikasta, joka puolestaan korostaa puhujan esiintymistaitoja.
Eristiikkaan kuuluvat erilaiset ristiriitojen tai näennäisten ristiriitojen synnyttämisen menetelmät. Tässä muutama esimerkki Schopenhauerin taito-otteista jokaisen kiistelynhaluisen käyttöön.
Taito-ote 1: ”Vastustajan kanta avarretaan yli luonnollisten rajojensa: se tulkitaan mahdollisimman yleisesti, otetaan kaikkein laajimmassa mielessään ja liioitellaan sitä. Oma kanta sitä vastoin pannaan mahdollisimman pieneen kokoon ja rajataan ahtaimpaan piiriin. Mitä yleisemmäksi kanta käy, sitä alttiimpi ja kestämättömämpi se on vastaiskuille.”
Taito-ote 7: ”Kysytään kerralla paljon ja laveita, jotta saadaan kätkettyä se, mihin ollaan hakemassa suostumusta.
Vastaavasti todistellaan itse ripeästi sen pohjalta, mikä tulee myönnetyksi. Ymmärrykseltään hitaat eivät näet osaa tarkoin seurata ja huomata mahdollisia virheitä todistelussa.”
Jos keinot alkavat käydä vähiin, kovaksikeitetty eristikko ottaa käyttöön taito-otteen 8, Schopenhauerin sanoin: ”Vastustajaa ärsytetään kiukkuun saakka. Pikaistuksissaan ja tulistuneena hän ei kykene arvostelemaan asioita oikein eikä havaitsemaan omaa etuaan. Vastapeluri saadaan pillastumaan vihasta, kun tehdään hänelle siekailematta vääryyttä, juonitellaan ja ollaan ylisummaan hävyttömiä.”
On kuitenkin syytä filosofoida, saavutettaisiinko politiikan ja elämän muilla tantereilla sittenkin kestävämpiä tuloksia diplomatian keinoin.
No, lama syvenee. Pian pääsemme ratkomaan todellisia ongelmia ulvilalaisten identiteettiongelmien sijaan.