(Satakunnan Kansa, mielipidekirjoitus 13.10.2008)
Soraa merenpohjasta
Maa-ainesten nostoa Porin edustan merialueelta puuhataan edelleen, vaikka Porin Kaupunginhallitus ja YVA menettelyssä mukana olleet kansalaistahot ovat ottaneet jyrkästi vastustavan kannan asiaan. Koko hanke on elänyt hiljaiseloa, eikä asiasta ole puhuttu mitään, mutta hanke etenee vääjäämättömästi, hiljaisessa vedessä kalat kutee, vaan kuteeko enää?
Hankkeen YVA
Reposaaren olleessa YVA 25.01.2006 selvityksessä kerrottiin, että hankkeen konkreettiset, matkailuun kohdistuvat vaikutukset voivat tulla kyseeseen lähinnä rannikkoalueen kalastus- ja luontomatkailun osalta. Yyteri on virtauksiin nähden vastakkaisessa suunnassa ja samentuma-alueen ulkopuolella, joten siellä vaikutukset voivat olla lähinnä mielikuviin vaikuttavia.
Jos vaikutukset ovat yllä olevan kaltaiset, onko kaikki panostukset kalastuselinkeinon vahvistamiseen turhia. Miljoonien kalastussatamahanke on turha Reposaareen, osoitetut matkailu- ja kesämökkihankkeet jäävät torsoiksi tämän hankkeen tuhotessa kaikki odotukset. Hyvin alkanut Reposaarta kiinnesatamanaan pitävien vapaa-ajan kalastajien mahdollisuudet uisteluun ja muuhun kalastusharrastukseen ulkomerellä tuhotaan. Kalakannat tulevat pienenemään sillä juuri nämä merenalaiset sora- ja hiekkaharjut ovat kalojen kutupaikkoja minkä lisäksi noston vaikutuksia lintuihin ja noston aiheuttamiin melu- ja liikennehaittoihin ei ole annettu kattavaa selvitystä.
Morenia tuhoaa ympäristömme
Valtion omistaman yhtiö Morenia Oy on ahneena tuhoamassa näitä merenalaisia hiekkaharjuja ja Selkämeren kansallispuistohanke sekä Natura suojelualue käyvät tarpeettomiksi. Miksi valtion, siis Metsähallituksen annetaan toimia vastoin Ympäristöministeriön hankkeita, molemmat kun ovat valtiovallan hallussa.
Koko hanke on lopettava ja kaikki poliittiset vaikuttajat pitää saada hankeen vastustajiksi, sillä hankkeella on kauaskantoiset vaikutukset kuten aikoinaan Helsingin merisorannostossa, jossa hiekkarannat valuivat imunoston tekemään kuoppaan.
Ari Lagerbom
kunnallisvaaliehdokas (vihr.), Pori