Mia Fagerlundin Satakunnan Kansassa 23.7.2006 julkaistu kolumni.
Kiintiönainen
Kesälomalla aamukahvia juodessa silmiin sattui pieni otsikko lehdessä: Porin juhlatoimikunnan kokoonpano uusiksi. Uutisessa kerrottiin Turun hallinto-oikeuden todenneen 450-vuotis juhlavuotta valmistelevaan toimikuntaan tehtyjen luottamushenkilövalintojen olleen tasa-arvolain vastaisia. Toimikuntaan valittiin neljä luottamushenkilöjäsentä, kaikki miehiä, ja kahden näistä olisi pitänyt olla hallinto-oikeuden mukaan naisia. Perusteluina tehtyyn valintaan oli , että mukaan haluttiin edustettuina olevat poliittiset ryhmät mahdollisimman arvovaltaisella tasolla, mikä peruste kylläkin kuulostaa aivan luontevalta.
Kahvia edelleen juodessani mietin, mitä olisi teoriassa olla kiintiönainen, tulla valituksi ei välttämättä pätevyyden vaan sukupuolen vuoksi. Hypoteettisesti pohdiskellen haluaisiko sellaiseen tehtävään edes hakeutua , jos tietäisi tulevansa valituksi vain jonkin kiintiön tähden.
Kunnallisessa päätöksenteossa lautakunnissa tulee olla edustettuina molempia sukupuolia, mikä voi tuoda eteen mielenkiintoisia tilanteita. Puolue voi saada niin sanotun nais- tai miespaikan. Kun lautakuntapaikkaan oikeutetulla puolueella olisi tarjota lautakuntaan erinomainen edustaja ja tämä sattuukin olemaan väärää sukupuolta , hän ei näin ollen voi tulla valituksi.
Ministeritasolla on esitetty naiskiintiöitä myös suuryritysten hallitustyöskentelyyn.
Tänä vuonna Suomessa on vietetty naisten äänioikeuden juhlavuotta ja pohdittu naisen asemaa, opiskelu- ja työmahdollisuuksia. Tasa-arvoa ylistetään, mutta sen myötä naiset saatetaan kokea uhkana; ahkerien tyttöjen sanotaan vievän pojilta opiskelupaikat, ja alojen naisistuessa nähdään vaarana palkkakehityksen lasku sekä esimerkiksi omalla alallani se, että naiset eivät olisi yhtä sitoutuneita työhönsä vaan muut velvoitteet kuten perhe veisivät työtarmoa muualle.
Toisaalta kukaan ei ole huolestunut siitä, että esimerkiksi sairaanhoitajista valtaosa on naisia, kukaan ei valita perhevapaista, työhön sitoutumisen asteesta tai muusta vastaavasta. Onko alan naisvaltaisena pitäminen keino sille, että palkat pystytään pitämään kohtuuttoman matalina? Ammattiyhdistysliikekin taitaa olla enemmän kiinnostunut miesvaltaisten alojen työehdoista.
Onko kuitenkaan miinusta jos elämässä on muutakin kuin työ, perheen myötä kertyy järjestelykykyä, kokonaisvaltaisempaa näkemystä moniin asioihin, perspektiiviä ja suhteellisuudentajua työasioissakin. Voidaan myös kysyä, ovatko nuoret miehet yhtään sen sitoutuneempia työhönsä, asia voi olla päinvastoinkin; naiset saattavat olla ehkä nöyrempiä ja sitoutua työnantajaansa kun taas nuoret miehet saattavat hakevat nopeita ”voittoja” ja urakehitystä. Sukupolvien välillä on tietysti eroja, kymmenen- viidenkin vuoden sisällä on tapahtunut paljon muutoksia melko nopeassa tahdissa.
Ilolla olen pannut merkille, että nuoret naiset näyttävät olevan itsetunnoltaan paremmin varustettuja kuin meikäläisen keski-ikäistyvä ikäluokka. Asenteista ja kasvatuksesta on paljon kiinni. Kehityksen jatkuessa kiintiöt tekevät itsensä toivottavasti tarpeettomiksi.
Mia Fagerlund
Kirjoittaja on työterveyslääkäri, kolmen lapsen äiti ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Porissa.
mia.fagerlund@fimnet.fi