(Satakunnan Kansa, 1.5.2008)
Jouko Kauppilan kirjoitus Saikku – nykyajan ilmiö (SK 26.4.08) on herättänyt paljon keskustelua tärkeästä aiheesta; työntekijöiden sairauslomista. Haluan tuoda asiaan muutaman näkökulman lisää. Kauppila väittää, että suurin syy työpaikkapahoinvointiin löytyy vapaa-ajan puolelta viinasta ja parisuhdeongelmista.
En halua vähätellä näiden asioiden merkitystä työpaikan ongelmiin, mutta mielestäni on syytä tarkastella työpaikan sisäistä vuorovaikutusta ja erityisesti johtamista. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolet työikäisistä henkilöistä kärsii työuupumuksesta ja joka kymmenes vakavasta työuupumuksesta. Työuupumus on siis sangen yleistä. Työuupumus kehittyy, kun työtehtävän vaatimukset ylittävät ihmisen voimavarat. Työtä voi olla määrällisesti liikaa tai vastuualueiden epäselvyys ja siihen liittyvät odotusten ristiriitaisuudet voivat lisätä kuormitusta ja sitä kautta uupumusta.
Tämän päivän työelämä luo loistavat mahdollisuudet uupumuksen kehittymiselle. Kaikki työikäiset voivat olla potentiaalisia uhreja sairastumaan työuupumukseen. Tämän vuoksi on tärkeää lisätä tietoa työuupumuksesta ja rohkeasti puuttua asiaan. Kun työuupumus nähdään laajempana kokonaisuutena, voidaan siihen puuttua aiemmin ja tehokkaammin.
Työuupumus on yleistä työpaikoilla, joissa henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet oman työn kehittämiseen ovat rajoittuneet. Pätkätöiden luoma epävarmuus työn jatkumista ja johdon kykenemättömyys rakentavaan vuorovaikutukseen työntekijöiden kanssa ovat seikkoja, jotka edistävät uupumista. Johdon vastuulla ovat myös toiminnan kehittäminen niin, että työntekijät kokevat työnsä mielekkääksi ja tärkeäksi.
Maija Kääriäinen listaa kirjassaan Huomio työhyvinvointiin (2003) tyypillisiä piirteitä henkilöille, joilla on riski sairastua työuupumukseen. Huomioni kiinnittyi erityisesti kahteen seikkaan. Kääriäisen mukaan yksi riskitekijä on, että työntekijä pitää työtä tärkeimpänä ihmisenä olemisen tapana ja samalla ihmisarvon mittana. Toisena seikkana hän mainitsee, että työntekijä antaa työn vaatimusten jatkuvasti mennä ohi muun; läheisten suhteiden, harrastusten jopa terveyden.
Totuus ’saikkujen’ syistä voi monessa tapauksessa olla jopa päinvastainen mitä Kauppila arveli. Kyseessä ei olekaan joukko lintsareita vaan joukko ylitunnollisia työntekijöitä, jotka yrittävät ristiriitaisten odotusten keskellä tehdä täydellistä työtulosta oman terveytensä kustannuksella.
Ja lopuksi mielenterveysseuran sivuilta löytynyt lause: ” Jokaisella meillä on joskus ongelmia. Oleellista on se, miten vaikeuksista pystyy selviytymään ja jatkamaan elämää eteenpäin.”