(Satakunnan Kansa, 23.4.2008)
Viime viikkoina silmiini on osunut poikkeuksellinen paljon uutisia lasten hädästä – liekö siunattu tilani herkistänyt teemalle. Mm. tuoreen Solidaarisuus-lehden mukaan yksin Somalimaassa ympärileikataan edelleen 98 % 6–9 –vuotiaista tytöistä – enemmistö tavalla, jonka WHO luokittelee rajuimmaksi viidestä käytetystä menetelmästä. YK:n mukaan maailmassa on parhaillaan noin 300 000 lapsisotilasta yli 30 aseellisessa konfliktissa. Maailmassa kuolee tuoreen brittitutkimuksen mukaan edelleen yli kymmenen miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta vuodessa, kolmannes aliravitsemukseen. Puhtaan veden puutteeseen kuolee lähes 4000 lasta päivässä. Määrä vastaa 20 lapsilla lastatun jumbojetin syöksymistä maahan, päivittäin.
Vielä suuria lukujakin enemmän koskettavat yksittäisten lasten kohtalot. Taannoin esitetty dokumentti ”Maantien kurtisaanit” kertoi köyhien intialaisten maanviljelijäperheiden tyttäristä, jotka vanhemmat perinteisiin nojaten myyvät prostituoiduiksi elantoa tienaamaan. Sunnuntain Ykkösdokumentti ”Menetetty viattomuus” puolestaan kertoi Etelä-Afrikan tytöistä, joilla on suurempi todennäköisyys tulla raiskatuiksi kuin oppia lukemaan. Dokumentin pääosassa oli viisikuisena raiskattu Vyanna, jonka ”palveluksia” oma äiti oli ilmeisesti myynyt rahoittaakseen alkoholismiaan.
Helsingin Sanomien Lapsena maailmassa – erityisraportin toinen toistaan järkyttävimmistä kuvauksista järkyttävin kertoi köyhien ghanalaisvanhempien kalastajien orjiksi myymistä lapsista. Lapset, nuorimmat heistä vasta 3-vuotiaita, raatavat pitkiä päiviä aliravittuina ja heihin saatetaan viiltää haavoja jotta he veteen kahlatessaan houkuttaisivat kalat paikalle. Kevyttä kevätlukemistoa eivät olleet myöskään kuvaukset heroiiniriippuvaisesta romanialaisesta Mihaista, hiv-orvosta eteläafrikkalaisesta Tsegosta tai isänsä väkivaltaisen surman traumatisoimasta gazalaisesta Kholoudista.
Valitettavasti lapsia kohdellaan kaltoin myös hyvinvoivassa Pohjolassa. Rauman käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan tapausta, jossa vanhempia epäillään kaksikuisen vauvansa pahoinpitelystä. Taannoin televisiossa näytettiin dokumentti ruotsalaistytöstä, joka päätyi sosiaaliviranomaisten hiljaisella siunauksella hulttioisänsä huostaan, asuntovaunuun keskelle metsää, toistuvasti hyväksikäytettäväksi.
On hyödytöntä miettiä mikä edellä kuvatuista rikoksista on barbaarisin tai onko lapsensa raiskausta edesauttanut äiti pahempi ihmiskunnan vihollinen kuin lapsen raiskannut mies. Maailmanlaajuinen yksimielisyys pitäisi kuitenkin saavuttaa siitä, että kuvatunkaltaiset lapsiin kohdistuvat ihmisoikeusrikkomukset ovat yhteiskuntamme suurin mätäpaise, jonka puhkaiseminen pitäisi ajaa kaikkien muiden hankkeiden edelle. Lapsikuolleisuutta ruotineen brittilehden mukaan keinot esim. aliravitsemuksen kitkemiseen ovat pitkälti olemassa, mutta valtaapitävät eivät tee asialle mitään.
Maailmassa jossa mikään epäkohta ei tunnu korjaantuvan ellei se herätä median mielenkiintoa, myös neljännen valtiomahdin velvollisuus on raportoida ilmiöistä niiden aiheuttamien inhimillisten seurausten suhteessa. Pelkkä raportointi ei toki maailmaa paranna, mutta vain tieto voi herättää vastaanottajassa tunteet, jotka parhaimmillaan johtavat toimintaan. Suuren yleisön velvollisuus olkoonkin seurata maailman menoa, vaikka tieto kuinka lisäisi tuskaa. Vaikkemme voi adoptoida ja pelastaa jokaista raiskattua, aliravittua, sodan traumatisoimaa, hiv-positiivista ja orjaksi myytyä lasta, voimme ainakin levittää sanaa, lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille, laatia ja allekirjoittaa nettiadresseja, osallistua vapaaehtoistyöhön, vaatia kansanedustajia ja muita luottamushenkilöitä puuttumaan asioihin jne. Silmien sulkeminen ei ole vaihtoehto.