Korkealaatuinen ja kunnioitettava ihmisoikeuskulttuuri syntyy siitä, että jokaisen ihmisen perus- ja ihmisoikeudet otetaan vakavasti ja epäkohtiin puututaan tehokkaasti. Maamme ihmisoikeuskulttuuri on rapistumassa ja oikeusvaltion pohja murenemassa, kun heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia sekä mahdollisuuksia heikennetään, ja heidän hätähuutoihinsa vastataan toteamalla, että sellaista se on, yhteiset talkoot, tai puhumalla taloudesta ja valtionvelasta.
Vammaisaktivistit kuvaavat vammaisiin kohdistuneiden asenteiden koventuneen lähivuosina. Vammaisten ihmisten positiivista erityiskohtelua kyseenalaistetaan yhä vahvemmin, ja heidän tai heidän läheistensä vastuuta vammaisuuden aiheuttamista tarpeista ja kuluista on ryhdytty korostamaan. Sama näkyy ikääntyneiden kohdalla. Omaishoivasta on tulossa ainoa hoivan oletettu muoto. Jos omaisia ei ole, tilanne on aika vaikea. Asenteet riippuvuusongelmista kärsiviä kohtaan ovat koventuneet. Saamme viestiä, että asukkaidemme luottamus heidän mahdollisuuksiinsa saada apua julkisista palveluista on selvästi heikentynyt.
Ihmisoikeuksia poljetaan vetoamalla talouteen. Valtaa on esimerkiksi saanut ajatus siitä, että Suomessa syntyneen lapsen terveydenhuoltoon, koulutukseen tai muuhun hyvinvointiin liittyvät kulut olisivat hyväksyttävämpiä kuin muualta muuttaneen lapsen tukemiseen liittyvät kustannukset. Onko tämä todella ajatus, joka meidän on vain hyväksyttävä? Toivomme, että meillä olisi vielä kaiken talouspuheen alla sen verran ihmisyyttä, että pystyisimme haastamaan tätä ajatusta. Onko ihmisoikeuskulttuurimme rapauttamisessa kuitenkaan todellisuudessa kyse taloudesta, vai onko kyse sittenkin laajemmin ihmis- ja perusoikeuksia ylenkatsovasta ihmiskuvasta? On selvää, ettemme voi pitää perus- ja ihmisoikeuksia itsestäänselvinä. Maamme ja maailmamme tarvitsee perus- ja ihmisoikeuksia vahvistavia valintoja, tekoja ja sanoja.
Bella Forsgren, kansanedustaja (vihr.)
Minka Leino-Holm, kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr.), Pyry Väre, kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr.)