Moni heräsi torstaiaamun uutiskuviin epäuskon vallassa. Päivänä, jolloin Yhdysvaltojen presidentinvaalin tulos oli määrä vahvistaa, tekevät istuvan presidentin kannattajat ihmishenkiä vaatineen hyökkäyksen kongressitaloon, tavoitteenaan estää vaalituloksen vahvistaminen. Valtionjohtajat vuoroperään tuomitsevat teon, miljoonat seuraavat tapahtumia sanattomina.

”On absurdi ajatus, että tällaista voisi tapahtua Suomessa vuonna 2021”, totean aamukahvi kourassani uutisten edessä, mutta haluankin heti mieli nielaista lausumani takaisin. Onko sittenkään? Tunnen epätoivoa, pelkoakin.

Voiko kongressihyökkäyksestä olla yllättynyt? Valitettavasti ei voi. Johtajan tehtävä on saada joukko toimimaan yhteisen tavoitteen eteen – niin hyvässä kuin pahassa. Hyökkäys on äärimmäinen esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun pelolla ja vihalla johtamiselle annetaan hyväksyntä yhteiskunnassa. Pelko synnyttää epätoivoa, ja epätoivo johtaa lohduttomiin tekoihin.

Kun pelko valjastetaan vihaksi, ovat seuraukset järkyttävät. Historian luonteeseen kuuluu itsensä toistaminen, ihmisluonteeseen virheiden toistaminen. Pelolla ja vihalla on johdettu ennenkin, traagisin seurauksin.

Samalla on tärkeää tarttua siihen, miten asioista puhutaan: mitä sanoja käytämme, kun puhumme kongressihyökkäyksen kaltaisesta toiminnasta. On kyse terrorismista. Väkivaltaisesta toiminnasta, jonka tavoitteena on uhata yhteisöä ja yhteiskuntaa, lietsoa pelkoa ja siten lamauttaa päätöksentekoa. Terrorismin uhka on olemassa, ja se asuu myös valtion rajojen sisäpuolella.

Washingtonin terroristinen hyökkäys on ennen kaikkea isku demokratiaa vastaan. Se on kärjistymä liikehdinnästä, jota näemme päivittäin myös Suomessa: Vihapuhe on arkipäiväistynyt, avoin rasismi vie palstatilaa ja valeuutisten levittäminen on systemaattista toimintaa. On syytä pohtia, miten vihan lietsonnan kierre katkaistaan ennen sen kärjistymistä.

Olen syntynyt 90-luvun alussa. Sukupolveni Suomessa länsimainen demokratia, sen olemassaolo ja toimivuus ovat olleet itsestäänselvyyksiä. On pelottavaa, että tuota hyvinvointiyhteiskunnan perustaa pyritään moukaroimaan palasiksi. Kaikkein pelottavinta on huomata, että toiminta tuottaa myös toivottua tulosta: pelkoa.

Onneksi pelko voi synnyttää myös rohkeutta. Rohkeutta puolustaa sitä, mikä on puolustamisen arvoista: demokratia, yhdenvertaisuus ja hyvinvointi. Sitä rohkeutta tarvitaan – jälleen.

Laura Pullinen (vihr).
Kaupunginvaltuutettu