Vihreät ovat nyt vahvoilla myös Satakunnassa. Ensimmäisten kuntavaaleihin nimettyjen ehdokkaiden jälkeen uusia nimiä on tullut hyvin; nämä nimet julkistetaan kesäkuussa. Lisää nostetta Satakunnan Vihreisiin kävi antamassa puheenjohtaja Ville Niinistö kaksipäiväisellä vierailullaan maakunnassa.

Ville Niinistö ja porilaisia kuntavaaliehdokkaita – Henry Merimaa, Laura Pullinen, Heidi Teinonen, Sini Solala ja Sari Nyberg-Tuominen

Ville Niinistö ja porilaisia kuntavaaliehdokkaita – Henry Merimaa, Laura Pullinen, Heidi Teinonen, Sini Solala ja Sari Nyberg-Tuominen

 

Niinistö muistutti, että SOTEn myötä kuntavaaleissa ratkaistaan yhä suurempia kysymyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon päätösten hajautuessa maakuntiin. Myös varhaiskasvatuksen ja koulutuksen määrärahoista voidaan kunnissa tehdä hallituksen linjan vastaisiakin päätöksiä. Kuntavaaleissa päätetään siten paljosta.

Niinistö suomi Satakunnassa hallituksen lyhytnäköistä leikkaamislinjaa. ”Leikkaaminen ei ole uudistamista,” hän totesi.

”Hallitus on tehnyt alkeellisia virheitä. Valtion budjettitalouden lähivuosien lukujen saanti näyttämään hyvältä on mennyt kaiken yli, ja asiantuntijatieto on sivuutettu. Tällainen budjettitalouden ylivalta on erittäin lyhytnäköistä. Arvovalinnat voivat toki olla erilaisia, mutta tutkittua tietoa ja valmistelua ei voi sivuuttaa. Eteen voi tulla tilanne, jossa myös elinkeinoelämä alkaa kokea toimintaympäristön epävakaaksi, vaikka elinkeinoelämän arvopohja olisikin hallituksen kanssa samansuuntainen. Epävarmuuden ja näköalattomuuden aika, jota vielä lisää se, että tutkijat ja tieteentekijät lähtevät ulkomaille, voi pahimmillaan johtaa yhteiskunnan lukkiutumiseen,” Niinistö pohti.

Ville Niinistö tutustumassa Kankaanpään Taidekouluun.

Ville Niinistö tutustumassa Kankaanpään Taidekouluun.

Tällaisessa näköalattomuuden ilmapiirissä tarvitaan vaihtoehtoja. Yhteiskunta, kuten ihminenkään, ei pysy toimintakykyisenä, jos siltä riistetään toivo. Vihreä vaihtoehto on tehdä pieniä asioita paremmin.

”Viime vuosina on ollut myös myönteisiä tapahtumia, kuten ilmastolaki ja ympäristönsuojelulaki. Fennovoima-äänestyksessä pidimme täysin yhtenäisen linjan, ja osoitimme siinä myös erilaisuutemme suhteessa muihin puolueisiin,” hän muistutti.

Vihreät haluavat oikeudenmukaisen ja kestävän yhteiskunnan. Sitä ei rakenneta leikkauksin, joilla synnytetään uusi luokkayhteiskunta. Niinistön mukaan kahden päivän vierailu Satakunnassa kertoo Vihreiden panostuksesta maakuntaan.

”Vihreiden potentiaali on huomattavan iso maakunnissa, joissa Vihreät on perinteisesti mielletty pieneksi puolueeksi. Olemme tosissamme mukana. On paljon ihmisiä, jotka kannattavat kaikkia vihreiden arvoja. Vain kynnys pitää ylittää,” Niinistö sanoi.

Teksti ja kuvat: Satu Evilampi