Mielipidekirjoitus – (Satakunnan Kansa)

SK (26.2) kertoi venäläisen Rosatomin pääjohtaja Sergei Kirijenkon suulla yhtiön olevan halukas ostamaan itselleen sovitun 34 %;n lisäksi Fennovoiman osuuksia aina 49 %:iin asti. Kirijenko toteaa hankkeen olevan suomalainen ja ”siksi päätösvallan on oltava suomalaisen teollisuuden käsissä”. Samalla hän muina miehinä toteaa Rosatomin voivan kyllä hoitaa vaikka koko rahoituksen niin sovittaessa.

Rosatomin imagon kannalta tietty olisi parempi jos vielä löytyisi uusia halukkaita kotimaisia osakkaita. Varmaan viime- ja myös lähiaikoina monet teollisuuslaitokset, sähköenergian myyjät ja yhteisöt saavat tai ovat saaneet houkuttelevia tarjouksia. Mielenkiintoista on nähdä kuinka moni lankeaa kiusaukseen.

Nyt jo suostumuksensa antaneiden joukossa on myös muutama pieni satakuntalainen sähköntoimittaja. Itseäni ihmetyttää mitä tapahtuisi jos Rosatomilla itsellä olisi 49 % osuus ja muutaman vuoden rakentamispäätöksen jälkeen tämä jättiyritys latoo pienen energiayhtiön pöytään tarpeeksi paljon jos ei ruplia niin euroja. Näin se saisi itselleen riittävän osuuden kautta täyden määräysvallan Fennovoiman mahdolliseen ydinvoimalaan.

Voin kuvitella että kaikki sähköyhtiöt paheksuvat ajatusta että he myisivät osuutensa venäläiselle. Isänmaa on vaarassa jäädä kuitenkin toiseksi setelinipun kasvaessa. Valtiovaltahan näyttää itse eräänlaista esimerkkiä salliessaan vieraan ydinvoimalan rakentamisen maahamme ilman mitään selvää tietoa ydinjätteiden sijoittamisesta.

Samaan aikaan Rosatomin seuratessa vieläkö vanhentunut energiantuotanto ydinvoimalla puree suomalaisiin, julkaisi professorityöryhmä Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla – raportin. Siinä energia-alan ykköstutkijoiden ryhmä vaatii, että Suomi luopuisi turhasta tuontienergiasta ja investoisi sen sijaan kotimaiseen energiantuotantoon.. Ratkaisuja pitäisi hakea uusiutuvista energialähteistä ja energiatehokkaista ratkaisuista. Suomi on täynnä energiaa ja sitä kannattaa hyödyntää, vakuuttaa maamme ykköstutkijoiden ryhmä.

Tapio Meri (vihr)
Pori