(Satakunnan Kansa, mielipidekirjoitus 2.10.2008)
Pentti Kilkku perusteli ansiokkaasti (SK 21.9), miksi sosiaali- ja terveystoimea ollaan yhdistämässä. Lisäisin esitykseen yhden asian: tulevaisuusnäkökulman. Vanhustyö, sairaanhoito, lasten päivähoito, koulujen määrärahat, terveyskeskus, toimeentuloturva, perhetyö jne. ovat peruspalveluita. Kunta on kärjistettynä yhtä kuin peruspalvelut. Ne ovat äärimmäisen tärkeitä tässä ja nyt, mutta vieläkin tärkeämpää on suunnata katseet 2010- ja 2020-luvulle.
Perustelen 2010-luvun lopun haastavaa tilannetta viiden muutostekijän kautta. Ensimmäiseksi yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa noin 700 000 henkilöllä ja työvoiman määrä laskee samanaikaisesti noin 300 000 henkilöllä. Yhtälö on raastava taloudellisen huoltosuhteen näkökulmasta: verotulot eivät riitä nykyisten peruspalveluiden ylläpitämiseen, ellei joustavuutta, valinnanvapautta ja kilpailua lisätä nykyiseen verrattuna.
Toiseksi väestön vanheneminen lisää nopeasti kuntien sosiaali- ja terveysmenoja. Esimerkiksi vanhainkoti- ja kotihoitopalveluissa reaalimenot kaksinkertaistuvat ja terveyspalveluissa ne ovat puolitoistakertaa suuremmat kuin nykyisin.
Kolmanneksi yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu. Pitkä ikä on yksilöille siunaus, mutta kunnan palvelutuotannon ja menokehityksen kannalta se on valtava haaste. Sosiaali- ja terveyspalveluiden menot on keskimäärin alle 4 000 euroa 70-74 vuotiaalla asukkaalla, mutta jo 8 000 euroa 80-84 vuotiailla ja lähes 20 000 euroa 90-94 vuotiailla.
Neljänneksi keskimäärin noin 70 % kuntien veroeuroista menee sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluihin. Säästöjen hakeminen ei ole yksinkertaista työvoimavaltaisilla aloilla. Käsipareja ei voi kuin rajallisesti korvata koneilla, laitteilla tai ohjelmilla. Lisäksi pääosa tehtävistä on lakisääteisiä ja yli puolet menoista liittyy henkilöstön palkkakustannuksiin.
Viides tekijä liittyy kaikkein arimpaan asiaan eli siihen kuka tai ketkä tuottavat julkiset palvelut. Tällä hetkellä julkinen ja kolmas sektori tuottaa noin 95 % sosiaalipalveluista, 85 % terveyspalveluista ja noin 75 % koulutuspalveluista. Kuntien osuutta peruspalveluissa ei ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaista enää lisätä.
Avainkysymys on, miten taataan peruspalveluiden turvallisuus ja joustavuus samanaikaisesti: edellinen takaa niiden tasavertaisen saamisen ja jälkimmäinen edellyttää valinnanvapauden maltillista lisäämistä. Ideologiset intressit ovat rajoittaneet yksityisten palveluntuottajien roolin minimiin peruspalveluissa. Näin ei voi jatkua, jos ja kun halutaan välttää ajautumisen ns. peruspalveluloukkuun em. viiden ison rakennetekijän vuoksi. Kolmannen ja yksityisen sektorin täydentävää ja joustavaa roolia tarvitaan tämän aikaisempaa enemmän jatkossa.
Kunnat tuottavat jatkossakin valtaosan peruspalveluista. Asiakkaiden eli veronmaksajien näkökulmasta olisi kuitenkin perusteltua, että jokaisen palvelun kohdalla voitaisiin avoimesti arvioida niiden saatavuutta, laatua, asiakastyytyväisyyttä ja kustannustehokkuutta. Vasta tämän jälkeen pitäisi tehdä päätös, kuka tai ketkä peruspalvelut tuottaa. Toistaiseksi on toimittu päinvastaisessa järjestyksessä. Valinnanvapautta ja kilpailua lisäämällä voidaan pysäyttää peruspalveluiden vähittäisen rapautumisen ja rinnakkaisten vakuutuspohjaisten järjestelmien luomisen keski- ja hyvätuloisille. Palveluiden täytyy toimia notkeasti, sillä apua tarvitsevat eivät voi joustaa ja kuntalaisilla on erilaisia tarpeita. Esimerkiksi ikäihmisten palvelut kannattaa usein viedä kotiin, eikä vanhuksia laitoksiin.
Timo Aro, VTT
kunnallisvaaliehdokas (vihr.), Pori