Porin vihreät ry:n puheenjohtaja Mia Fagerlundin kolumni Satakunnan Kansassa lokakuussa 2006 otsikolla ”Suojele lapsi päivässä”.
Suojele lapsi päivässä
Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa lisääntynyt. Tilastojen mukaan vuonna 1990 Suomessa oli köyhiä lapsiperheitä 28 000 ja niissä asui noin 50 000 lasta. Vuonna 2003 köyhiä lapsiperheitä oli 63 000 ja näissä asuvia lapsia oli 131 000. Yksinhuoltajien köyhyysriski on erityisesti kasvanut.
Suurin osa lapsiperheistä pärjää taloudellisesti hyvin, mutta etenkin yksinhuoltajilla, monilapsisissa perheissä ja alle kolmivuotiaiden lasten perheissä toimeentulo voi olla niukkaa. Tilanteen tekee hankalaksi usein se, että huonoon työllisyystilanteeseen yhdistyy alhainen perusturva ja ongelmilla on taipumus kasautua. Nuorten aikuisten pääsy työmarkkinoille on heikentynyt ja työsuhteet usein määräaikaisia pätkätöitä.
Eriarvoistumiskehityksessä on alettu puhua lasten luokkayhteiskunnasta, lasten huono-osaisuuden lisääntymisen voi nähdä lastensuojelun tilastoissa. Vuodesta 1995 vuoteen 2004 avohuollon piirissä olevien lasten määrä on Suomessa kaksinkertaistunut, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä kasvoi samana ajanjaksona 50 prosentilla. Porissa vuonna 2000 oli lastensuojelun avohuollon asiakkaana 965 lasta ja nuorta, vuonna 2005 lapsia oli jo 1464, mikä on huima lisäys.
Porissa lastensuojeluilmoitusten määrä on sosiaalitoimen toimistopäällikön selvityksen mukaan vuosittain kasvanut, samoin kiireellisten huostaanottojen määrä. Syinä ovat lapsen hoidon laiminlyönti, vanhempien päihteidenkäyttö, vanhempien psyykkiset vaikeudet ja lapsen pahoinpitely sekä perheväkivalta. Toisaalta lapsen huono-osaisuus ei välttämättä johdu perheen taloudellisesta asemasta, lapset voivat pahoin myös niin sanotuissa hyvissä perheissä.
Lapsi luottaa aikuisiin, vanhempiinsa. Entä jos vanhemmat eivät olekaan tämän luottamuksen arvoisia?
Ongelmien ennaltaehkäisy ja niihin puuttuminen mahdollisimman varhain ovat lapsen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Laadukas, kokonaisvaltainen äitiys- ja lastenneuvolatoiminta, vanhempien tukeminen, asiallisen kokoiset päiväkotiryhmät ja motivoitunut, työhönsä sitoutunut henkilökunta ovat kullanarvoisia asioita. Valpas terveydenhoitaja tai hoitotäti voi pelastaa paljon.
Lastensuojelun avohuollon tukitoimilla, kuten tukihenkilön tai tukiperheen avulla voidaan auttaa perheitä ja mahdollistaa lasten asuminen omassa kodissaan. Taloudelliset resurssit tukiperhetoimintaan ovat niukat.
Joskus tulee miettineeksi, siedetäänkö ongelmia liian pitkään ennen kuin niihin puututaan, asetetaanko vanhempien oikeudet lasten oikeuksien edelle. Toisaalta asiantuntijat ovat esittäneet esimerkiksi päihteitä käyttävien äitien lasten huostaanottoa heti syntymän jälkeen, mikä kuulostaa ehkä raadolliselta mutta toisaalta realistiselta.
Kuntien resurssit terveys- ja sosiaalitoimessa ovat rajalliset. Palvelujen saatavuus ja laatu vaihtelevat. Stakesin tutkijat ovat esittäneet hoitotakuun tyyppistä sosiaalitakuuta sosiaalitoimen palveluissa. Lastensuojelun, päihdepalvelujen, toimeentulotuen palvelut tulisivat näin laadultaan ja saatavuudeltaan yhteneväisiksi asuinkunnasta riippumatta.
Mitä me aikuiset sitten teemme, kun näemme esimerkiksi perjantai-illalla lapsen työntävän vaunuissa pienempää lasta ja hakevan juopunutta vanhempaansa kaljapaikasta, siis Porissa, ei jossain Helsingissä? Ajattelemmeko, että kukin hoitakoon omat lapsensa itse?
Mia Fagerlund